Avainsanat

, , , , , ,

Suokoira kuuluu koiraeläinten heimoon eli canidae-perheeseen.

Koiraeläinten perheeseen (Canidae– heimo) kuuluu 34 elossa olevaa lajia. Mukana on muutama uhanalainen laji. Eräs niistä on Etelä-Amerikan sademetsissä ja kosteilla savanneilla asustava suokoira eli Speothos venaticus. Sitä tavataan harvinaisena Panamasta Brasiliaan asti.

Suokoira on heimonsa uimamaisteri. Tarvittaessa se sukeltaa taitavasti saaliin perään. Elämäntavaltaan erittäin sosiaalinen suokoira ei ole turhan tarkka elinpiiriinsä suhteen – kunhan siellä on suojaa antavaa aluskasvillisuutta sekä vettä – tai mieluiten joentapainen. Seuraavassa filminpätkässä koirat metsästävät vedessä:

video-08a.html

Lajia kutsutaan myös pensaskoiraksi, mutta suokoira-nimitys on suositeltavampi. Se kuvaa osuvasti lajin vedenläheistä elämäntapaa.

Ulkonäöltään suokoira muistuttaa pikkuista punertavanruskeaa nallea. Säkäkorkeutta eläimellä on keskimäärin 30cm ja painoa 5-8 kg.
Tarkemmin katsottuna suokoiran väritys on poikkeava: mahapuoli on selkää tummempi, kun nisäkkäillä useinmiten mahapuoli on selkäpuolta vaaleampi.
Ihon alla sillä on kunnon rasvakerros, turkki on kaksinkertainen ja vedenpitävä ja tassut ovat vesikoiralle tyypillisen räpylämäiset.

2-12 yksilön laumassa viihtyvä suokoira viestittää motiiveistaan monipuolisilla ääniviesteillä – lähinnä erilaisilla vikinöillä ja murinoilla. Tiheässä viidakossa se pitää jatkuvasti yhteyttä muihin laumansa jäseniin. Kutsuhuuto kuulostaa ininältä, ei ulvonnalta, mutta pienen koiran ei kannatakaan metelöidä metsässä, jossa liikkuu isompia petoja.

Suokoira on kyllä itsekin varsinainen peto. LKoiralauma metsästää itseään suurempia saaliseläimiä, kuten marsueläimiin kuuluvaa vesisikaa (Hydrochaeris hydrochaeris). Vesisika on eräänlainen jättiläismarsu ja voi painaa 80 kiloa – kymmenen kertaa enemmän kuin suokoira.

Vesisika, Hydrochaeris hydrochaeris, kuuluu marsueläimiin. Se on sopeutunut elämään vesistön läheisyydessä ja sillä on jaloissaan uimaräpylät - aivan kuten sen saalistajalla suokoirallakin.

Vaikka suokoiran pääasiallista ravintoa ovat  jyrsijät, on sen havaittu yksinään saalistaessaan pyytävän myös käärmeitä, liskoja ja maassa pesiviä lintuja.

Suokoiran hajuviestintä (eli ns. reviirin merkkaus) on hyvin koiramaista. Naaraat tosin hypähtävät etujalkojensa varaan ruiskauttaakseen virtsan mahdollisimman ylös puunrungolle (kotikoirillamme tällaista hypähtelyä tapaa harvemmin). Urokset puolestaan nostavat koipea 90 asteen kulmaan, tuttuakin tutumpaan tyyliin: http://www.arkive.org/bush-dog/speothos-venaticus/video-12.html

Suokoira tulee sukukypsäksi yksivuotiaana. Laumassa vain alfa-naaras lisääntyy. Se synnyttää 1-6 poikasta ja imettää niitä kaksi kuukautta. Muu lauma osallistuu pesueen hoivaamiseen ja tuo pesälle ruokaa.

Uusimmat dna-tutkimukset ovat hieman valaisseet suokoiran alkuperää. Ilmeisesti laji erkani Chrysocyon– suvusta miljoonia vuosia sitten.
Ironista tai ei, niin hontelo ja pitkäkoipinen harjasusi (Chrysocyon brachyurus) näyttää olevan lyhyenlännän suokoiran ainoa elossa oleva lähisukulaislaji. Samaan lajiin kuulunut toinen sukulainen, Falklandin susi tapettiin turkismuodin ja susihysterian vuoksi sukupuuttoon 1900-luvun alussa.

Suokoira on suojeltu eläin. Mutta sitä mukaa kun sademetsiä raivataan viljelysmaiksi ja palmuöljyplantaaseiksi, häviää suokoirien elinpiiriä ja sukupuutto uhkaa sitä yhä vakavammin.

 

 

Suokoira on uhanalainen koiraeläin.

 

Suokoira muilla kielillä:
Englanti: Bush Dog, Savannah Dog, Vinegar Dog.
Espanja: Cachorro Vinagre, Guanfando, Pero Selvático, Perrito Venadero, Perro De Agua, Perro De La Selva, Perro De Monte, Umba, Zorrito Vinagre.
Saksa: Waldhund.
Ruotsi: Buskhund, skogshund.

Koska suokoira asuu espanjankielisellä alueella, löytyy netistä suokoira-videoita etenkin lajin espanjankielisillä nimihauilla.

Etelä-amerikkalainen suokoira tuo jollain tapaa mieleen suomenpystykorvan pennun sirkeine, hieman vinoine silmineen ja punertavine pörröturkkeineen. Nuoren pystykorvan pennun jalkojen väritys on muuta vartaloa tummempi  ja tummat sukat löytyvät eksoottiselta suokoiraltakin.
Mikä hassuinta, pohjoisten pystykorvien tiedetään kehittyneen suokoirista – mutta ihan toisenlaisista, nimittäin Canis familiaris palustris – alalajista. Lupaan katsastaa näitä muinaisia suokoiria sekä joitain heidän moderneja seuraajiaan maaliskuussa.

Pystykorvapentu. Lähde: kasvattaja Jorma Rissanen.