Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Sydämen asialla - sarjan pikkukylän asukkaat ryhmäkuvassa. Etualalla David ja koiransa Alfred -lurkkeri, joka ei oikeasti olekaan lurkkeri.

Yorkshiren television tuottaman Sydämen asialla – sarjan ensimmäinen jakso lähetettiin kotimaassaan Iso-Britanniassa huhtikuussa 1992. Sarja seuraa yorkshireläisen Aidensfieldin pikkukyläistä elämää 1960-luvulla. Se on vuosi toisensa jälkeen kotimaansa suosituimpia ohjelmia. Yhtälailla muualla maailmassa se jättää taakseen sellaiset saippuasoodat kuin Kauniit ja rohkeat ja O.C.

Suomessakin kotoisen oloiselta tuntuva jatkokertomus on kerännyt suosiota pikkuhiljaa ja se näkyy entistä parempana lähetysaikana. 2000-luvun alussa ohjelmaa näytettiin aamupäivisin ja sillä oli tuolloin ilmeinen vaara leimautua eläkeläisviihdykkeeksi.

No mikä ettei, sillä Sydämen asialla kertoo svengaavasta vuosikymmenestä. Ohjelman lavastus on taiten tehtyä retroa ja kultaiset rallit sekä soul-kipaleet pärähtävät taustalle soimaan. Nyt kun kusarinuoretkin ovat kovaa vauhtia tulossa eläkeikään.

Rikollisuuteen ja erikoisesti salametsästykseen liittyvät juonikiemurat ovat aitobrittiläisen sarjan toistuvia pinttymiä.
Kylän oman aatelisen, Asfordly Hall- maatilalla asuvan lordin tiluksilla liikkuu tuon tuosta outoja tyyppejä ja pollarit kutsutaan taas paikalle. Eräs keskushenkilöistä, kapinallinen mutta aina lopulta vilpittömään suoruuteen taittuva Peggy Armstrong turvautuu hänkin luvattoman metsästysbisneksen houkutuksiin. Mutta onpa hän auttanut jonkun rosvon kiinnikin. Ainakin omasta mielestään.

Salametsästys näyttää melkein asuvan perheessä. Peggyn sisarenpojalla, Davidilla on nimittäin karkeakarvainen lurkkerikoira, Alfred. Alfredin historia on hieman epäilyttävä.

Tässä Philip Reinaglen 1700-luvun loppupuolen maalauksessa esiintyvä punertava lurkkeri on varmaankin nykyisen Sydämen asialla -Alfredin esikuvia. Maalauksen koiralle ja sen isännälle (taustalla) näyttäisi olevan vaaleaturkkista kanipaistia tiedossa.

Sarjan alkutaipaleella koira nimittäin kuului ammattimaiselle salametsästäjälle, kunnes höveli ja eläinrakas David pelasti sen rankkurilta ja muutenkin ankealta kohtalolta.

Sydämen asialla -saagaa on tehty pian kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana Alfredia on näytellyt luonnollisesti useampi koira. Ensimmäisten tuotantokausien alfredit olivat taatusti perinteisiä lurkkereita:

Sydämen asialla - koira, Alfred "Toinen". Oikealta nimeltään Boots, joka kuvassa poseraa emäntänsä Carol Brannanin kanssa ja viettää eläkepäiviä kuten vain neljätoistavuotiaalle sopii.

Valokuvassa poseerava Boots on emäntänsä ilmoituksen mukaan vinttikoiran, whippetin ja bedlingtoninterrierin risteytys. Alunperin Bootsin siskon piti ottaa rooli. Vaan hänpä ei suostunut jäämään kuvauksiin ilman perhettään – eikä ainakaan vanhan pyssyukon kanssa! Niin ”salametsästäjän parhaan ystävän” rooli periytyi sen veljelle, joka loikin uraa hyvillä mielin monen vuoden ajan.

Britanniassa lurkkeria ei kutsuta sekarotuiseksi, eikä ainakaan piskiksi. Koira on niin sanottu cocktail-rotu – enemmän tai vähemmän harkittu kokoonpano, joka tunnetaan jo satojen vuosien takaa. Se on pidetty, tavallisen kansan mutkaton koira; terve, viisas ja hauska seuralainen. Melko kookkaaksi koiraksi lurkkeri on pitkäikäinen, kuten vinttikoirat yleensä.
Aiempina vuosisatoina lurkkeri oli syrjäseutujen koira; sikäläisen metsästäjän ja riistanvartijain väsymätön apu ja hyvä perhekoira. Se tunnettiin hyvin myös vaeltavien mustalaisten koirana, mikä perinne tavallaan jatkuu siinä, että sitä tapaa suurten englantilaisten kaupunkien kaduilta kodittomien ihmisten ystävänä ja turvana.

Kalpeanpunainen bedlingtoninterrieri eli "lammaskoira", noin vuodelta 1870. Rotu muistuttaa tänä päivänäkin lurkkeria - mutta vain, jos sitä ei trimmata! Rotua muokattiin moneen otteeseen, kuten muitakin terrierejä. Tänään, bedlingtonin punainen tyyppi näyttää melkein hävinneen näyttämöiltä. Mutta yhdennäköisyys Alfredin kanssa on uskottava, viisasta katsetta myöten!

Mitä tulee Sydämen asialla -sarjan lurkkeriin, huomaa pakostakin, että uusin näyttelijä on väriltään oranssivalkoinen, toisin kuin edeltäjänsä Boots. Itse asiassa Alfredin on päistärikkö: http://fi.wikipedia.org/wiki/P%C3%A4ist%C3%A4rikk%C3%B6.

Mikä hassuinta, tämä Alfred on vain olevinaan lurkkeri. Tosiasiassa näyttelijä kuuluu ihan toiseen koiraperheeseen, nimittäin pohjois-italialaiseen seisojarotuun, spinone italianoon.

Seisojakoirat, joita myös pointtereiksi kutsutaan, ovat tietenkin jotain muuta kuin sukkelaälyiset ja riistan perään nuolennopeasti singahtavat vinttikoirat. 
Seisojat ovat myös niin usein päistärvärisiä ja pilkukkaita, että ne erottaa melko helposti muista koirista.

Mistä espanjanpointteri tuli ja milloin, ei ole tiedossa. Koira oli väriltään usein kauniin oranssi-valkoinen tai tummankastanjan valkoinen. Se oli isokokoinen, sileäkarvainen ja lihaksikas. Rotu on maailman vanhimpia seisovia metsäkoiria.

Spinone italiano – eli ymmärrettävämmin karkeakarvainen italianseisoja muistuttaa väritykseltään, kooltaan ja ronskiudeltaan muita italialaisia metsästäjiä. Eniten ehkä sileäkarvaista, ruttunaamaista braccoa. Roduilla onkin yhteisiä esi-isiä kaukaa historiassa. Molempien italiaanojen sukulaisuus komean espanjanpointterin kanssa on myös tiedossa.

Spinonea kutsutaan myös italiangriffoniksi. Ja kauan sitten sen nimeen liitettiin ”spagnole“ – espanjalainen. Mutta se on aivan toinen historia se.

Vaatii luonnenäyttelijänlahjoja, että jalo pointteri pystyy esittämään hilpeän kulahtanutta lurkkeria.
Mutta niin vain pystyy.

Spinone Italianon historia ulottuu renesanssiajan Italiaan. Rotu kuuluu seisoviin lintukoiriin ja työskentelee rauhallisen intensiivisesti, kuten pointterit yleensä. Kuvassa oranssinvärinen tyyppi tuomarin arvioitavana.

Ps. Sydämen asialla -tv-sarja on tauolla helmikuun alusta 2010 lähtien. Uudet, 18. tuotantokauden jaksot tullaan esittämään lokakuussa 2010 Yle 1 -kanavalla.
See you soon, darlings