Avainsanat

, , , , , , ,

Märkä "Kaivarin kettu" juoksee Ullanlinnan rannasta kohti puistoa. Satunnainen ohikulkija, mies nimeltä T. Vappula pelasti ketun merestä aurinkoisena mutta koleana sunnuntaipäivänä. Kettu oli lähtenyt uimaan Uunisaaresta muutaman sadan metrin matkaa ja osui Merisataman rantaan, kohtaan, jossa korkea betoninen rantavalli estää tehokkaasti minkä tahansa nisäkkään rantautumisen. Joskus näillä kohdin merestä on poimittu myös horjahtaneita ihmisiä. Kuva on toimittaja Saska Saarikosken ottama. Tapauksesta ehti uutisoimaan tuoreeltaan Helsingin Sanomat.

Kerroin aiemmin puoliksi kesyyntyneistä ketuista lokissani https://peninkulmilla.wordpress.com/2010/02/06/loki-no-4-topi-ja-tessu-villit-koiraelaimet-osa-i/
Kirjoitin siinä nuoresta kettuyksilöstä, joka ilmestyi metsästämään Etelä-Helsingin puistoihin joulukuussa 2009.
Nyt, aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä 25.4. kettu ui Ullanlinnan rantaan: (http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Mies+pelasti+ketun+Kaivopuiston+rannasta/1135256381142).

Herra H. Sarmaja oli nähnyt samaisen ketun Liuskasaaressa muutamaa tuntia aiemmin aamupäivällä. ”Liuska” ei ole mikään kovin suosittu ulkoilupaikka; se on paikallisen purjehdusseuran käytössä ja täynnä kuivanmaan venepaikkoja. Kettu oli ilmeisesti ollut siellä päivälevolla, kunnes (silminnäkijä Sarmajan mukaan) pikkukoira oli häirinnyt sitä. Kettu oli suunnannut kohti Uunisaarta, jonne se oli päässyt aallonmurtajaa pitkin juosten.

Koska Uunisaaren silta oli jo kesäksi ehditty poistetaa, joutui kettu uimaan mantereelle. Se oli sille ehkä jo tuttua, siltahan oli purettu viikkoa aiemmin.
Epäonnekseen uimari saavutti rannan kohdassa missä ihmisen tekemä rantavalli kohoaa merestä toista metriä korkeana. Ketulla ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä kapuamaan kuiville. Se jäi hätääntyneenä uiskentelemaan rantaan edestakaisin. Paikalle alkoi kerääntyä ihmisiä ja joku tilasi pelastuslaitoksen apuun.

Mutta ennen kuin pelastusyksikkö ehtii paikalle, muuan mies kumartuu notkeasti alas veteen ja nappaa kettua niskasta kiinni, nostaa sen merestä ja tiputtaa rannalle.
Kun märkä kettu saa maata alleen, laukkaa se reipasta kyytiä ja vesipisarat perässään Kaivopuiston suuntaan.

Ketun paljain käsin merestä pelastaneelle miehelle, joka muuten kertoi toimittajalle nimekseen Tuomas Vappula, on moni stadilainen ehdottanut mitalia. Kannatan ajatusta.

Lauttasaaren kettu, kuvattuna 31.10. 2009. Kettu oli kesy ja kuvaaja herra H. Ahlroth sai kertomansa mukaan zoomailla sitä aivan rauhassa, vain metrin päässä. Tästä kuvasta näkyy hyvin punaketun "kissan silmät". Kirkkaassa valossa ketun pupillit supistuvat viiruiksi rajoittaakseen valon pääsyä silmän verkkokalvolle. Kuvalähde: HS verkkoliite.

Moni on myös ihmetellyt miten Vappula uskalsi mennä tarttumaan villieläintä turkista. Eivätkös ketut kanna vesikauhuvirusta?
Eivät nykyään. Nimittäin vuodesta 1991 Suomi on luokiteltu rabieksesta vapaaksi maaksi. Rabies ei meitä sitä ennenkään pahemmin vaivannut. Esimerkiksi vuosien 1958 – 1986 välillä yhtään tartuntatapausta tai sairasta eläintä ei tavattu. Vuonna 1987  vesikauhuun kuoli lepakkotutkija. Kyseessä oli jonkinlainen epidemia, sillä onnettomutta seuranneina parina vuonna Suomen supikoirissa ja ketuissa tavattiin vesikauhua.
Sitä paitsi, rabieksen sairastuttaman ketun käytös poikkeaa terveen pirteän ketun käyttäytymisestä. Vesikauhuinen kettu tuskin edes lähtisi uimaan parin- kolmensadan metrin matkaa. Villieläimiä kohdattaessa havainnoinnin ja kaupunkijärjen käyttö on siis suositeltavaa.  

Minä ja ystäväni olemme havainnoineet Etelä-Helsingin ketun liikkeitä Kaivopuistossa, Harakassa ja Uunisaaressa viime talven aikana.
Helmikuun syvien lumien ja kovien pakkasten aikaan Tähtitorninkadun talonmies oli aamuvarhaisella nähnyt ketun ajavan jänistä Ullanpuistikkoa alas. Jänis yritti Venäjän suurlähetystön pihaan turvaan, mutta juuri ennen aitaa kettu tavoitti sen.

Lauttasaaressa kettuja on useampi. Ihmisten tiedetään myös ruokkivan niitä rannoilla kädestä. Se on kuitenkin A) turhaa B) tyhmää. Ketut eivät ole lemmikkejä ja kaupunkiluonnossa niille liittää ruokaa yllinkyllin. Kuvan on 23.5.2009 ottanut V. Tähkävuori Helsingin Lauttasaaressa.

Eräänä myöhäisenä helmikuisen yön hetkenä seisoin itsekin koirani kanssa ”Obsan” mäellä katsellen repoa, joka istui alempana kadulla katsellen meitä. Eläin oli pienehkö, pyöreäpäinen ja sen siluetti näytti hämärässä kissamaiselta. Se tuijotti takaisn pitkään, kunnes koira yritti ahneesti lähestyä sitä. Silloin se liukkaasti kääntyi ympäri juostakseen alas rinnettä pitkänpullea häntä perässään.
 
Ketuilla riittää ruokaa. Stadin keskustassa asustelee jäniseläimiä, myyriä, hiiriä, rottia ja puluja. Kevään tullen saapuvat lokit ja kanadanhanhet. Muutakin ketulle on tarjolla. Ihmisten jätteitä on puistoissa ajoittain runsaasti. Grillikanan luut maistuvat sille varmasti. Ihmiset ovat ruokkineet Helsingin kettuja jopa kädestä.
Huhtikuun 9. päivän vastaisena yönä kettu tappoi kaksi flamingoa Helsingin Korkeasaaren eläintarhassa. http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/korkeasaaren-flamingot-kuolivatkin-sokkiin-kettu-raateli-vain-kaksi

Aamulla eläintenhoitaja löysi kasassa kuolleena makaavat linnut. Aluksi kauhisteltiin, että kettu oli tappanut koko joukon. Tutkimusten jälkeen selvisi, että linnut olivat kuolleet järkytykseen. Jotkut niistä olivat hyvin vanhoja, jopa 40-vuotiaita.
Korkeasaaren flamingot ovat tottuneet viettämään yönsä sisätiloissa, mutta tällä kertaa hoitaja oli unohtanut ne kohtalokkaasti ulos.

Luontomestari Heikki Yletyinen Helsingin kaupungin rakennusvirastosta toteaa, että juuri nyt Helsingin kettukanta on ehkäpä runsaimmillaan. Koska muutamia sairaita yksilöitä on tavattu, saattavat ketut olla pian vähenemään päin.

Kaivarin lisäksi Stadi-kettuja on nähty viimeisen vuoden aikana mm. Lauttasaaresta seuraamasta ulkoilevaa koiraa ja Ruoholahden metroaseman liepeiltä.
Lauttasaaren yksilöt näyttävät kesyimmiltä. Kaupunginosan internet-keskustelupalstalta ilmenee, miten jotkut pienten koirien omistajat ovat huolissaan:
http://kaupunginosat.net/lauttasaari/index.php?option=com_fireboard&func=view&catid=1&id=7809&Itemid=826

Esikaupungeissa kuten Kumpulassa ja Haagassa kettuja näkee jopa useammin. Yleisradion työntekijät ovat muutamien vuosien ajan saaneet seurata näköalapaikaltaan kahvilan suuren peililasiseinän  takaa, miten punatakit leikkivät nurmella aivan ikkunan edessä.

Harva kaupunkilainen silti koskaan näkee kettua. Villikaneja ja hanhia tapaa noin tuhansia kertoja useammin. Luonnonjärjestys onkin, että kasvissyöjiä on lihansyöjiä moninkertaisesti enemmän.

Ketut liikkuvat mieluummin hämärän aikaan, aamuisin ja iltaisin. Yö on niiden parasta metsästysaikaa. Osittain kesyyntynyt kaupunkikettu metsästää tottuneesti päivänvalossakin. Kesäaikaan sen voi hyvällä tuurilla nähdä juoksevan hanhiparveen ja nappaavan saaliin.

Kaupunkiketut joutuvat usein vaihtamaan päivälepopaikkaansa, koska niitä tahattomasti häiritään. Se on tietysti ikävää, mutta kaupunkiasumisessa on myös ehdottomat etunsa: ruokaa löytyy helposti eikä muita kilpailevia petoja juuri ole.

Ihmiset ruokkivat kettua aivan turhaan ja väärällä tavalla. Ihmiselle sopiva, suolattu ruoka rasittaa tämän villin koiraeläimen maksaa ja munuaisia. Kuvalähde: Riemurasia.net.