Avainsanat

, , , , , ,

Italianajokoira on ikivanha rotu. Rodun italialainen nimi Segugio Italiano tarkoittaa vihikoiraa.
Italiaanon hakutapa on jotenkin spanielimainen. Ja kun koiran nenä löytää jäniksen, koira ajaa eläimen esiin. Niin tekevät tietysti seisojat ja noutajat (jos vain noutajalta sitä halutaan).

Metsästyskoirarodut eroavat siinä, miten pitkä riistan haku ja varsinainen ajo on.
Noutajalla se on ilman muuta lyhin. Rajoitetummillaan sen tehtävä on vain noutaa.
Seisojakoira taas hakee tyypillisesti laajalti metsästäjän edellä haravoiden ristiinrastiin ja sen kuuluu nimensä mukaisesti pysähtyä, kun se löytää saalista.
Sekä noutajan että seisojan riistan ajo on lyhyt karkoitus, jolla saalis saadaan maasta ilmaan ja siis aseen ulottuville. Molemmat koirat saavat ajaa saaliin liikkeelle vain käskystä.

Spanieli on perinteisesti työskennellyt näitä itsenäisemmin. Englanninspanielit eivät edes seiso riistalle. Metsästyksen tempo on siten virtaavampaa. Metsästäjä seuraa koiraa ja sen hännän liikettä. Kun häntä viuhtoo tai pyörii rajusti, on saaliseläin löytynyt ja pian koira ajaa sen pusikosta esiin. Sen jälkeen koiran tulee jäädä paikoilleen ja antaa metsästäjän hoitaa loppu. Tämä on koulutuksen vaikeampia kohtia, mutta myös tärkein. Lentoon nousevan linnun perään hyppäävä koira on vaaraksi itselleen ja pilaa takuulla laukauksen.

Italialaisen ajokoiran kanssa metsästäminen muistuttaa edellistä tyyliä, eikö vain? Italianajokoira ei aja kuten oma suomalainen ajokkimme, joka tyypillisesti itsenäisesti kiertää jäniksen perässä kilometrien lenkkejä metsästäjän odottaessa passissa paikoillaan.
  
Videon koiralta jänispaisti jää saamatta, koska ihmiskumppani on mukana ainoastaan kuvaamassa tilannetta eikä metsästämässä. Eikä tämä koira tee elettäkään lähteäkseen yksin jänön perään. Kun jänis säntää puskasta, palaa koira heti omistajansa luo.
Moni kettukoiraverta omaava ajokoira, kuten oma suomenajokkimme, olisi varmasti ajanut jänistä vaikka maan ääriin.
 
Videon koiran tyyliin toimivat myös spanielit, seisojat ja ylösajavat noutajat: ne hätistävät saaliin esiin, mutta eivät aja sitä sen enempää.

Johdonmukaisella ja kärsivällisellä opetuksella on olellinen rooli metsästyksen eri vaiheiden onnistumisessa. Viisaat sanovat, että jokainen koira osaa metsästää – täytyy vain opettaa sitä olemaan metsästämättä silloin kun niin vaaditaan.

Vanhoista Euroopan ajokoirista myös kreikanajokoiran (kreikaksi Hellinikos ichnilatis) metsästystyyliä voi kutsua spanielimaiseksi. Koira toimii hiljaisesti, sen nenä käy keskittyneesti samaa tiheää alaa, häntä pyörii kuin väsymätön propeli:

Kreikanajokoiran ja myös toisen kreikkalaisen metsästysrodun, kreetankoiran (Creta Harehound) ulkonäkö sekä metsästysominaisuudet ovat säilyneet muuttumattomina jopa tuhansia vuosia. Antiikin aikaan elänyt Xenophon (n. 430 -350 e.a.a.), historioitsija, metsästäjä ja koirankasvattaja viittää sellaisiin koiriin koiria käsittelevässä teoksessaan ”Kynegetikos”.

Muuten. Usein sanotaan, ettei bloodhound, vihikoirat taikka jotkut vanhat ajokoiratyypit eivät osaa haukkua. Yksi tällainen vanha koiratyyppi on basenji. Sen mykkyys on kuuluisaa. Se on yksi maailman kymmenestä alkuperäisimmästä koiraroduista (esim. Heidi G. Parker, 2004). Basenji kuitenkin osaa äännellä hyvin monipuolisesti, eli mikään mykkä koira se ei ole. Ja se ”haukkuukin”, mutta haukku kuulostaa tältä:

http://www.youtube.com/watch?v=UR2kCvKGpZs

Myös vuorikaneja jahtaavat espanjalaiset podencot ovat hiljaisia metsästäjiä. Kanijahdissa ei haukusta olisikaan mitään hyötyä, koska kasvillisuus on vain matalaa pusikkoa ja näkyvyys hyvä. Myös pienehköjen jyrsijöiden, lähinnä kanien pakomatka on hyvin lyhyt. Ne pyrkivät piiloutumaan nopeasti koloihin.
Mutta monet näistä koirista osaavat silti haukkua, mutta ne tekevät niin hyvin harvoin ja vain silloin, jos aistivat jotain poikkeuksellista. Haukkumattomuus ei ole mikään fyysisen esteen syy, vaan enemmänkin psyykkinen. Myös belgialais-englantilainen rotu, kurttunahkainen ”verikoira” St. Hubertus Bloodhound osaa haukkua. Sen ääni onkin kunnioitusta herättävän kumea.

Haukkumisen sijaan vihikoirat ovat taitavia ääntelemään muuten erittäin monipuolisesti. Ne inisevät ja vikisevät, ulisevat, jodlaavat ja ulvovat kovaa tarpeen mukaan. Muinaisen vihikoiran vaikuttava ulina Keski-Euroopan vuorilla on jopa päässyt kirjallisuuden klassikoksi; kauas metsästyskumppanistaan edennyt koira nostaa päänsä ylös kohti taivasta ja päästä ilmoille laaksojen yli kuuluvan, soinnikaan laulunsa.

Nämä vokaaliset lahjat perityvät tietenkin sudelta, joka tällä lailla soittaa lajikumppaneilleen.
Ja tätä lahjaa on jalostuksessa eli suvunjatkajayksilöiden valinnassa suosittu. Metsästäjälle  koiran vokaalinen lahjakkuus on oleellista. Ilman nk. ajohaukkua ihminen ei osaisi seurata koiraansa tiheissä maastoissa. Hyvä koira myös ikäänkuin kutsuu metsästäjää apuun jodlaamalla silloin kun saalis on löytynyt. Ääni muuttuu hätäiseksi jos saalis on pääsemässä karkuun. Niin toimii myös italianajokoira Sam edellä nähdyssä videossa.