Avainsanat

, , , , , , , , , , , ,

Muinaisegyptiläiset faaraokoiratyypit  sekä kreikkalaiset ja kreetalaiset metsästyskoirat luetaan osaksi eteläistä ajokoiraryhmää. Ne kun ovat kotoisin Etelä-Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta ja ovat yhteneväisiä myös ulkonäöltään. Pitkine koipineen ja kapeine kuonoineen ne tuovat mieleen vinttikoirat.
Kehityshistoriallisessa mielessä ei jyrkkää eroa ajokoirien ja vinttikoirien välillä olekaan. Useat välimerelliset sekä Afrikan koirat edustavat tällaista välimuotoa.
Ja yht’äkkiä myös Suomessa törmää varsin usein johonkin eteläiseen ajokoiraan – ei kuitenkaan metsällä vaan kaupunkien ja taajamien puistoissa.  

Pitkäkarvainen pieni portugalinpodenco.

On turhaa kiistellä siitä, mikä Etelä-Euroopan ajokoiraroduista on vanhin. Arkeologisissa etsinnöissä on tullut esiin kuvia ja veistoksia koiratyypeistä, jotka edustavat niin basenjien, helleenisten ja spartalaisten koirien kuin valtavakorvaisten faaraokoirienkin näköisiä koiruuksia.
Ja koska vuorovaikutus kansojen välillä on ollut tiheää, ovat eri alueiden koirat tuhansien vuosien kuluessa enemmän tai vähemmän sekoittuneet.
Monia rotuja on tietoisesti luotu uudelleen, kun alkuperäinen tyyppi on lähes hävinnyt ja sulautunut muihin aikojen saatossa. Myös, jotkut varmalla äänellä muinaisiksi tituleeratut rodut ovat tarkemmissa tutkimuksissa osittautuneetkin geneettisesti uudelleen luoduiksi. Heidi G. Parkerin DNA- kartoituksessa vuodelta 2004 ”ikivanha” faaraokoira ei päässyt vanhimpien rotujen joukkoon, vaan sen edelle meni moni muu – joukossa vinttikoirat afgaani ja saluki sekä muutama arktinen rotu. Faaraokoiran ystävät kuohahtivat ja Parker esitti, että jos saisi lisärahoitusta, voisi tehdä asiasta uuden tutkimuksen kattavammalla otannalla.
Aitous ei näytä olevan labrassakaan mikään helposti selvitettävä asia. 
Faaraokoiraa suuresti muistuttava kuparinpunainen italialainen cirnecot dell’Etna ei ollut tutkimuksessa edes mukana, eivät myöskään kreetankoira, espanjan- tai portugalinpodenco.

Mistä sitten seurakoirina yleistyneet podencot ovat peräsin? Jossain vaiheessa historian hämärää ne päätyivät Euroopan reunalle Espanjaan ja Portugaliin, selviten siellä päiviimme asti varsin alkuperäisinä ja huomiota herättämättä. Laaja kiinnostus rotua kohtaan on varsin uutta, niin kotiseduilla kuin muualla maailmassa.
Podencoja on helppo löytää Portugalista ja joka puolelta Espanjaa. Monessa iberialaisessa katukoirassa ja monirotuisessa lemmikissä on annos podencoa. Niin yleinen tyyppi siellä on –
aivan kuten takavuosina Suomen maalaiskylistä kuului monenväristen ja -kokoisten pystykorvien iltahaukku. Muunlaisia koiria ei juuri näkynytkään.
   
Kun foinikialaiset, kreikkalaiset ja Afrikan karthagolaiset perustivat 1000 – luvulla e.a.a. kauppatukikohtia nykyisen Espanjan alueelle, toivat he koiransa mukanaan. Voi myös olla, että iberialaisilla, jotka asuttivat maata jo kivikaudella, oli omia metsästyskoiria. Ainakin kaneja on tuolloin, tavalla tai toisella saatu saaliiksi ja syöty, kun muinaisten asuinpaikkojen luota on löytynyt kasoittain näiden eläinten luita.

Seuraavassa filmissä kookkaat ibizanpodencot ovatkin sopivasti kanijahdissa. Koira on kehittänyt puskaiseen maastoon sopivan, omintakeisen metsästystyylin:

  
Podencoa muistuttavalla kreetanajokoiralla (englanniksi Cretan Hound, Creta Harehound tai Cretan Scenthound) on Kreetalta löytyneiden todisteiden mukaan noin 3 000 vuoden historia. On arveltu, että kreetankoirat olisivat podencon kantaemoja:
http://www.youtube.com/watch?v=iX9hhN0sJzA

Kreetankoira tunnettiin aiemmin nimellä Kritikos Ichnilatis (suom. kreetanjäljittäjä), mutta rodun elvytyksen jälkeen se sai nimen Kritikos Lagonikos (suom. kreetanjäniskoira).
Koska tätäkin rotua on siis jouduttu rakentamaan osin uudestaan, voi olla ettei se geenitutkimuksissa yltäisi aivan alkuperäisimpien joukkoon. 

Hovitaiteilija Velazquezin maalaus "Infante Don Fernado as A Hunter" vuodelta 1633. Habsburgien sukuun kuuluneesta Espanjan kuninkaan Filipin IV:n veljestä Fernandosta tuli Itävallan kardinaali ja sitten flaamilaisen Flandersin alueen kuvernööri. Fernando kuitenkin kuoli jo kolmekymppisenä Brysselissä. Velazquez teki tämän maalauksen muotokuvasarjaan, joka tarkoitettiin osaksi perheen Madridin lähellä (yhä) sijaitsevan metsästysmajan tarkoin harkittua sisustusta. Vaikka koira on pitkäraajainen, se ei ole vinttikoira. Se muistuttaa kreetanajokoiraa taikka isoa podencoa. Sen korvalehdet on "kropattu" eli leikattu pois. Sillä lailla pyrittiin estämään kaikkia luppakorvarotuja vaivaavat korvainfektiot. Koiralla on hyvin levollinen ja kuuliainen ilme. Siinä on melkein jotain spanielimaista - ehkä koira työskenteli kuin noutava setteri - etsien riistaa ja jäljittäen ammutun haavakon, tuoden sen lopuksi metsästyskumppanilleen. Voisiko tämä koira olla nykyisten englantilaisten kanakoirien esivanhempi? (PÄIVITETTY:) Historioitsija, koirakasvattaja ja kirjailija Brian Vesey-Fitzgerald esitti kerran, että maalaus olisi ensimmäinen potretti labradorinoutajasta sellaisena kuin sen nykyään tunnemme. Väite on yliampuva, koska se ohittaa sen pitkän historiallisen jakson, jonka seurauksena Newfoundlandin koirista kehittyi erityisiä vesityöskentelyn mestareita.

Ulkoiselta muodoltaan, käyttötarkoitukseltaan ja historiallisestikin kreetanajokoira on lähempänä podencoa kuin vinttikoiria tai muitakaan eteläisiä ajokoiria. Tämäkin osoittaa, että alkuperäinen, vanhoissa kreetalaisissa reliefeissä ja kolikoissa näkyvä koiratyyppi on pystytty säilyttämään /uudelleen rakentamaan ja minimoimaan toisen alueella laajalle levinneen tyypin, vinttikoiran vaikutus.

Kreetanajokoiran ulkonäkö varioi - kuten tekee monen muunkin työkoirarodun. Sitävastoin puhtaat näytösrodut omaavat tiukasti standardoidun yhtenäisen uniformun mittoineen, tyyppeineen ja väreineen. Vertaa kuvaa yläpuolen espanjalaisen kuninkaallisen koiraan.

Hämmästyttäviä arktisia piirteitä taas näyttää olevan alapuolisen kuvan tummassa koirayksilössä. Kuva on viidenkymmenenvuoden takaa. Voisi luulla, että koira on tuotu saarelle Venäjältä – niin tyypilliseltä
huskylta taikka laika-koiralta se näyttää, ylöskiertyvine puuhkahäntineen ja ”mikkihiiri” -naamioineen:

Kreetanajokoiria ja metsästäjiä kuvattuna Kreetan saarella vuonna 1960.

Syrjäseutujen alkuperäisissä koirissa voi joskus tavata tällaisia yleistyypistä poikkeavia yksilöitä. Kyläkoirien muokkaamaton geeniperimä voi siis ilmentää esivanhemman suden turkin värityksiä ja muita piirteitä muuallakin kuin vain arktisilla alueilla.