Avainsanat

, , ,

1880 – luvulla labradorinnoutaja oli jo hyvin itsensä näköinen.
Koira myös toimi noutajakäytössä, tosin rajatuissa piireissä yksityisillä metsästysmailla. Se oli kuitenkin ehtinyt saada jo nimensä (pelkkä ”Labrador” palveli sitä pitkään 19oo-luvulle) ja esittäytynyt näyttelyissä – tosin yleisessä noutajaluokassa muiden vastaavien rotujen kanssa.
 
Alla olevassa kuvassa on koira nimeltä Buccleuch Avon, joka syntyi vuonna 1885 Skotlannissa (yhä vieläkin) sijaitsevaan Buccleuch’n kenneliin. Avonin on päätelty olevan paitsi kaikkien modernien labradorien kantaisä, myös ruskean väristen labradorien perustajakoira.

Avon - koiran vanhemmat olivat toisen merkittävän noutajakasvattajan, Lord Malmesburyn Tramp (syntynyt 1878) ja June (syntynyt 1880). Näiden vanhemmista taas ei ole säilynyt tietoja. Ehkä ikääntynyt Malmesbury ei muistanut antaa sukutaulua eteenpäin samalla kun lahjoitti koiransa Buccleuch'n herttualle. Vai olivatko Tramp ja June kenneliin hankittuja, ehkäpä suoria Newfoundlandin alueen tuonteja? Tiedetään, että jo 1890-luvulla koirien tuonti Englantiin pysähtyi pitkäksi aikaa, kun saarivaltion karanteenimääräykset sekä toisaalla Newfoundlandin tiukennetut koiralait astuivat voimaan.

Nykypäivän labradorin brittiläisperäinen näyttölinjan edustaja. Kuvien koiria vertaamalla voi huomata, miten turkin laatu on muuttunut. Avonin ja muiden varhaisten labradorien turkki oli huomattavan lyhyttä ja tiheää. Avon kantoi myös St. Johnin vesikoirien tunnuspiirteellisiä valkoisia merkkejä kuonossaan ja leuassaan. Kaikki valkoiset karvat kuitenkin tahdottiin kitkeä rodusta ulos kun kiiltävänmusta oli olevinaan ainoa, oikea väri. Melko täydellisesti se onnistuikin..