Avainsanat

, , , , , , , ,

 

Arktiseen maailmanosaan kuuluvat Venäjän ja Kanadan laajat pohjoisalueet sekä USAn Alaska ja Grönlanti. Myös Skandinavian pohjoisosat ulottuvat arktiselle Barentsinmerelle. Suomella ei ole Jäämerelle välitöntä yhteyttä, mutta pari Lapin kalaisaa jokea laskee sinne.

Taloudellisten intressien ohjaama kansainvälinen ja ah niin sokea raha alkaa tulevaisuudessa muuttaa myös arktista aluetta mieleisekseen. Puheissa puhtainpana ja koskemattomimpana pidetty pohjoinen maailmanosa ei sitten ole enää entisensä.
Lähes neljäkymmentä vuotta toiminut ympäristöjärjestö Greenpeace purjehtii parhaillaan pohjoisella napapiirillä tutkien alueen ympäristön ja eliöstön tilaa. Jäämeren pohjasta löytyy cola-tölkkejä ja öljyä porataan herkillä ja eliörikkailla alueilla, joissa turman tapahduttua öljyntorjunta olisi käytännössä mahdotonta. Öljynporauksella on myös yhteys suureen muutokseen pohjoisilla piireillä: jäätikkö hupenee kovaa vauhtia meren happamoituessa ihmisen tuottaman hiilidioksidin sekä muiden yhtälön kasvihuonekaasujen takia.

Ilmaston muuttuessa arktinen jäätikkö ohenee ja sulaa pois. Se tarkoittaa kuolemaa arktisille jääkarhuille, hylkeille ja linnuille. Iloinen uutinen se taas on kansainvälisen bisneksentekijöille ja heistä suuresti riippuvaisille politikoille, rahoittajille ja sijoittajille, ehkä sinullekin.
Arktisen jään huvetessa avautuu uusia kauppareittejä napa-alueen poikki. Uudet laivatiet mahdollistavat nopeat tavara- ja raaka-ainekuljetukset Aasiasta Amerikkaan, Venäjälle ja Pohjois-Eurooppaan. Toki globaalille tavaroiden kilpailukyvylle se on hyvä asia, ja polttoainettakin säästyy, toisaalta säästö on kyseenalainen kun tavaraa sitten tuodaan ja viedään senkin edestä. Vaihdammeko siis luontomme lopultakin turhaan tavaraan, joka ei jaksa meitä kiinnostaa vuottakaan ja jolle meillä ei ole aikaa, eikä edes tarpeeksi säilytystilaa?
 
Öljykuljetuksille uusi, nopeampi reitti suo samanlaiset edut, mutta asiantuntijat varoittavat jo nyt, että mahdollinen turma olisi moninverroin vaikeampi hoitaa arktisissa olosuhteissa. Puhumattakaan radioaktiivisten uraanin ja plutoniumin kuljetuksista, joita niitäkin tapahtuu tulevaisuudessa lisää, mikäli maailma siirtyy enemmän ydinvoiman käyttöön.

Maaliskuussa 2010 Kanadan ulkoministeri kutsui kollegansa Venäjältä, Yhdysvalloista, Norjasta ja Tanskasta kokoukseen, jossa oli tarkoitus käsitellä arktisen alueen asioita. Kokouksen jälkeen Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton moitti Kanadan ministeriä Suomen, Ruotsin ja Islannin unohtamisesta. Kutsuja selitteli, etteivät kokouksen ulkopuolelle jääneet pohjoismaat ole Jäämeren rantavaltioita. Niinhän asia tietenkin on, mutta esimerkiksi muutama hyvin tärkeä Ruotsin ja Suomen Lapin joki laskee arktiseen mereen. Kuuluisa Tenon lohi vaeltaa Barentsinmereen, jossa se kasvaa täysi-ikäiseksi ja palaa sitten kutemaan synnyinjokeensa – mikäli on selvinnyt kaikista kohtaamistaan vaaroista terveenä, eikä tukehtunut merenpohjan öljyvuotoon tai syönyt radioaktiivista saastetta sisäänsä. Tai joutunut suurvallan kalastusaluksen saaliiksi.

Edellämainitussa Jäämeren rantavaltioiden kokouksessa käsiteltiin sellaisia ajankohtaisia kysymyksiä, joista nuo maat haluavat sopia vain keskenään ja tärkein niistä on, arvatenkin, alueen luonnonvarojen kartoitus ja hyödyntäminen. Meren pohjassa ja mannerjalustoissa on runsaasti luonnonvaroja ja on arvioitu, että 20-25 % maapallon raakaöljy- ja maakaasuvaroista olisi pohjoisnavan alueella. Suuryritykset ja niiden rahoittajat himoitsevat pääsevänsä aarteisiin käsiksi. Bisnes pyrkii perustelemaan raakoja intohimojaan sillä, että arktisella vyöhykkeellä piilevissä luonnonvaroissa olisi muka ratkaisu tulevien ihmissukupolvien energiaongelmiin. Mutta kyseessä on ilmeisesti vain uusi ratkaisu tehdä rahaa omaan fikkaan. Ihmiskuntaa tai maan väestöä ajatellen, ratkaisu olisi sitäpaitsi vain hetkellinen. Arkitinen öljy ja kaasu tulevat pian kulutetuiksi loppuun – koko ihmiskunnan energiantarvetta ajatellen. Ympäristöjärjestö Greenpeace valvoo parhaillaan erästä öljynporauslauttaa Baffininlahdella Grönlannin länsipuolella (ks. kartta kaiken yllä). Greenpeacen kriittisen kannanoton jälkeen kyseisen öljyvaltaukseen ja poraukseen liittyvät asiakirjat julistettiin pikaisesti salaisiksi. http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/lehdisto/cision/tiedote.jsp?selected=kaikki&oid=20100801/12825746176690&lang=

Pohjoisen Jäämeren rantavaltioiden ja miksei muidenkin maapallon kansojen kannalta olennainen kysymys on, kenellä on oikeus omistaa ja hallinnoida alueen luonnonvaroja – ja millä ehdoin.
Vuonna 1994 voimaan tulleella merioikeussopimuksella säädellään merialueita ja niiden käyttöä. Käytännössä nämä alueen hallinnoimis- ja hyödyntämisoikeudet ovat sittenkin paljon mutkikkaampia.

Merioikeussopimuksen tulkinnan vaikeus kärjistyy kysymykseen valtion oikeudesta talousvyöhykkeeseen laajennuksineen. Sopimus mahdollistaa rantavaltiolle 200 meripeninkulman talousvyöhykkeen ja siihen jopa 350 meripeninkulman laajennuksen, jos sillä on riittävästi mannerjalustaa. Tällaiselle alueelle valtio saisi yksinoikeuden merenpohjan luonnonvarojen hyödyntämiseen.

Pohjoisen jäämeren rantavaltioiden kesken on odotettavissa vakavahenkisiä otteluita vedenalaisten mannerjalustojen kartoittamisen parissa. Maat ovat jo lähettäneet geologien retkikuntia tutkimaan merenpohjan muodostumia niiden oman kansallisen edun nimissä. Kaikki viisi valtiota varmaankin onnistuvat hankkimaan todisteita oman mannerjalustansa ulottumisesta pohjoisen luonnonvaroista rikkaille alueille.

Sopimuksen mukaan talousvyöhykkeitä kaukaisemman merenpohjan luonnonvarat ovat ihmiskunnan yhteistä perintöä. Sitä hallinnoimaan on perustettu Kansainvälinen merenpohjavirasto ISA. Sopimuksen kaikki jäsenvaltiot saavat osallistua ISA-viraston kautta noiden yhteisten luonnonvarojen hallinnontiin ja hyödyntämiseen.

Merioikeusopimuksen ja Arktisen neuvoston jäsenvaltiona myös oma pieni maamme, jolla ei ole rantaoikeutta Jäämereen, alkaa osallistua alan asioiden käsittelyyn eri foorumeilla. Suomen hallitus asetti taannoin erityisen neuvottelukunnan avustamaan ja tukemaan valtiovallan toimintaa arktisissa asioissa.

Mutta miten on oman pohjolamme asiat? Lapissa ja Itä-Suomessa on mm. tehty jo muutamia uraanikaivosvaltauksia. Asialla on myös ulkomaisia yrittäjiä. Olisko hallituksen aihetta alkaa säädellä ja järjestellä uudestaan Suomen maaperän sisältämien luonnonvarojen hyödyntämistä ja siihen liittyvää ympäristönsuojelua? Olisiko paikallisilla asukkailla sittenkin oikeuksia maahansa ja sen pinnan alaisiin rikkauksiin? Suomen kaivoslaki ei vaikuta reilulta tai oikeudenmukaiselta.