Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Passerotti Bartolomeo: "Muotokuva miehestä koiransa kera", 1585-87, Italia (A portrait of a man with his dog, 1585-87).

Hau -wau.

En omaa ajokorttia. Faija oli kaupungin parhaita dösäkuskeja, opetti, että busalla on kivaa ja turvallista matkustaa. Ja sitten tietenkin se vanha juttu suutarin kengättömästä lapsesta.
Matkustan siis paljon julkisilla, myös koiran kanssa. Joskus jopa kahden.

Tai matkustin.
Viime kuukausina, olen huomannut, en enää mielelläni lähde kauemmas kuin minne omin jaloin ulotun.  Johtuisiko vain iän tuomasta rauhankaipuusta?

Hyvä tunnelma toki on tärkein. Se voittaa usein muut pikku puutteet, hitaudenkin, jos vain muuten on mukavaa.
Ja kun matkustan julkisilla, en ainakaan halua joutua riitaan muiden matkustajien kanssa. Tai pelätä jonkun heistä alkavan yht’äkkiä takavasemmalta huutaa ja messuta minulle kuin pirun riivaamana. Tuntea, että koiraystävääsi inhotaan suunnattomasti. Mitään järkeenkäypää selitystä tälle inholle ei kuitenkaan ole. Siksipä se tuntuukin niin pöyristyttävältä ja, tietenkin, loukkaavalta. 

Vuoden aikana olen onnistunut kolmasti astumaan koirani kanssa väärään vaunuun ja väärän ihmisen läheisyyteen. Viimeisin kerta jo riitti. Laadin HKL:n asiakaspalautteeseen selostuksen siitä, kun bussinkuljettaja läväyttää etuovet kiinni tasan tarkkaan juuri silloin, kun julkisilla kahdeksanviikkoisesta saakka mielellään kulkenut labradori oli hypähtänyt puoliksi bussin sisään.
Koiran lantio jäi muutamaksi sekunniksi ovien väliin. Olin maksamassa korttipäättellä, ja yks’kaks’ SSSLÄMM.
Nähdäkseni kuljettaja teki sen tahallaan. Satuin nimittäin katsahtamaan häneen juuri silloin kun hän ojensi sormensa ja painoi sulje -nappia.
En ollut uskoa silmiäni.

Minä en edes haluaisi ajatella pahaa kuskeista, sillä he tekevät kovin hienoa työtä, jota ei oikealla tavalla Stadissa arvosteta ja suvustakin melkein puolet on pukilla pitkään istuneita.
Sitäpaitsi, jälkeemme oli kyytiin nousemassa vielä yksi matkustaja. Senkin kuljettaja oli varmasti havainnut.

Pari muuta kertaa kun koiraani ja minua on sorrettu julkisissa sattuivat, kun seisoimme liian lähellä jotakuta, joka ilmeisesti ajatteli koirista likaisia aatoksia. Sanaakaan en ymmärtänyt, mutta viesti meni hyvin perille.

Ruuhkabussissa tai -ratikassa ihmisjoukon fyysinen läheisyys on aivan tavallista. Olemme niin tottuneita siihen, että se on joskus melkein mukavaa. Mukana matkustaa usein koira, lapsekkaan kiinnostuneena ympäristöään seuraten tai nuokkuen. Vaikka selät, reidet ja olkavarret ovat tiivisti vasten toista, on ajatus vapaa. Se onkin tärkeää – ja saa niitä omiaan vähän mutistakin. Mutta että joku alkaa huutaa, huitoa ja haukkua päin naamaa, se oli minulle uutta. Pelkäsin hetkisen, että viatonta koiraa pian potkaistaan.

Noin yhdeksänkymmentä sadasta tykästyy, ainakin jossain määrin, samassa vaunussa matkustavan labradorin olemukseen, ilmeisiin tai pehmeyteen. Avoin ihailu on yleistä. Ehkä haaveilin, aikanaan, muistakin roduista, mutta järjellä ajateltuna päädyin labbikseen. Se on todistettavastikin maailman hyväluonteisin koira, ja muutenkin ihanin. Myös se, että muut tietävät tämän, oli minulle ahtaassa kaupungissa tärkeää. Haluan olla kodikkaassa Stadissani mieluummin puoleensavetävä kuin luotaantyöntävä, ja antaa naapureilleni mieluummin mukavan kuin pelottavan vaikutelman – jos näin rajoitetusti olisi pakko valita.

Koira matkustaa raitsikalla. Se pitää kaikista matkustajista melkein ehdoitta. Yksi ehto on: jos ne ovat kilttejä. Samoin ajattelee koiran omistaja.

Pakko sanoa, että ennen minulla oli vain hyvää ja kaunista sanottavaa pääkaupunkiseudun julkisesta liikenteestä (jos ei nyt oteta lukuun usein lähes kuvottavan likaisia, tahmeita ja tautisia lattioita, joilla koira saa liastaa puhdasta turkkiaan; suoraa kurkkua huutavia nuoria sekä humalaisia; toistuvia liikenneruuhkia ja matkan hidastumista sekä korvani juuressa kännykkäänsä tyhjyyttään hölöttäviä kanssamatkustajia). 

Puhuimme äskettäin koiratarhassa koirapuolueesta, hyvällä huumorilla maustettuna toki.
Mutta, pääkaupunkiseudulla ON tuhansia suloisia, viattomia, kilttejä, erinomaisesti käyttäytyviä, puhtaita, terveitä, kammattuja, rokotettuja, madotettuja, täysvarusteltuja ja kovasti rakastettuja koiria, joiden omistajat miettivät toisinaan, onko oikein, että koirien ja samalla heidän oikeuksia kulkea vapaasti kaupungissa rajoitetaan mielivaltaisen tuntuisesti, samalla kun muut eurooppalaiset voivat viettää normaalia elämää, pistäytyä kahvilla tai syömässä – myös koiran kanssa.

Entä mitä jos kulttuurimme tulevaisuudessa muuttuu tästä vielä enemmän koiravastaiseksi? Tarvitsemmeko silloin koirapuolueen, vai mikä taho meistä puolesta miljoonasta koirasta ja sen kusettajasta ja koiraperheen arjen sujuvuudesta sekä henkisestä ja fyysisestä turvallisuudesta oikeastaan välittää?
Hau -wau -wau!

- Tulis se kasi jo! Vai onkse lähteny toiselle lenkille?