Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Alaskansusi nimeltä Romeo leikkimässä pittbull -koiran kanssa. Kuva: John Hyde, 2008.

Uuden tuhatluvun ensi vuosikymmenenä Alaskassa, Tongassin kansallispuistossa liikkui erikoinen susi. Marraskuun lopulla se laskeutui vuorilta tasangolle tapailemaan siellä ulkoilevia kylän koiria. Jostain syystä se ei ollut onnistunut löytämään puolisoa kaltaistensa metsän koirien keskuudesta. Se tykästyi paikallisiin kesykoiriin ja haastoi niitä leikkiin kanssaan – hippaan ja köydenvetoon.

Romeo houkutteli kesykoiria leikkiin kaikin koiramaisin tavoin, pureskelemalla keppiä, leikkikumarruksilla, valesyöksyillä, juoksupyrähdyksillä ja hypähtämällä korkealle ilmaan tasajalkaa. Kuva: John Hyde.

Sama rutiini jatkoi usean vuoden ajan. Kuin nakutettu susi tuli vuorilta laaksoon seuraa hakemaan. Se oli komea musta uros. Koska se aina saapui aikaan, jolloin susien kiiman tuottavat hormonit ovat valmistautumassa toimintaan, mikä tapahtuu juuri sydäntalven jälkeen tammikuussa, on selvää, että uros tuli Juneau’n kylään riiuut mielessään. Paikalliset nimittivätkin sen Romeoksi.

Sudesta tuli nopeasti kuuluisa ja paikallinen nähtävyys. Talvi talvelta ihmiset saapuivat ulkoilemaan laaksoon, viranomaisten varoituksista huolimatta.
He tulivat koirineen tai ilman, usein kameroineen, vain nähdäkseen koirien kanssa leikkivän suden.
Tiedostettiin myös vaara, että leikkivä susi alkaisi kiinnostaa sala-ampujaa.
Paikallisten mukaan susi kuului  alueelle ja sen tuli antaa elää elämäänsä tavalla, jonka se oli jo varhain omaksunut.

Kevättalvella 2010 tapahtui pelätty. Susi oli kadonnut. Sitä ei ollut näkynyt alueella koko talvena.
Nousi haloo. Alaskalaisiin lehtiin ja internettiin ilmestyi tiedotteita ja kyselyitä. Vihjeistä luvattiin löytöpalkkioita.

Tuona keväänä Romeo olisi täyttänyt yhdeksän vuotta.
Viimeksi suden oli nähnyt paikallinen asukas, edellisvuonna, syyskuun 18. päivän iltana.
Sen jälkeen, ei enää mitään.

Kävi selväksi, että susi oli joko löytänyt puolison, joutunut salametsästäjän uhriksi taikka kuollut vanhuuttaan.
Sudet eivät elä luonnossa paljoa yli kymmenvuotiaiksi.

Jotkut niistä paikallisista, jotka tiesivät Romeon parhaiten, epäilivät salametsästäjän luotia tai myrkkysyöttiä.

Romeo -susi komistelee ja samalla toki kumartuu labradorinnoutajanartun edessä. Koirien maailmassa nartut useinmiten määräävät pelin hengen. Kiltit ja passiiviset labradorit olivat vanhenevan suden mieleen. Narttukoirat näyttivät puolestaan ihailevan suurikokoista ”metsän koiraa”.

Romeon arvellaan syntyneen keväällä 2001.
On epäilty, että vuonna 2003 lähistöllä auton alle jäänyt ja raskaana ollut naarassusi liittyisi nuoren Romeon kohtaloon. Ehkä sen lapsuuden lauma hajosi siihen, johtajanaaraan ja äidin kuolemaan.
Tai naaras oli saattanut olla Romeon tuore kumppani, jonka kohtaloksi tuli yksi aikamme ikoneista, autoliikenneturma.
Emme tiedä vastausta, mutta tuon onnettomuuden jälkeen alkoi seudulla kuulua suden ulvontaa. Se oli nuoren Romeon houkutuslaulua. Se halusi tottavieköön jatkaa elämää.

Paljon vaivan jälkeen erään luontokuvaajan, John Hyden onnistui valokuvata sutta. Hyden mukaan se oli tuolloin vielä pentu.

Sudet jättävät lapsuuden laumansa aikaisintaan 12 -14 kuukauden ikäisinä. Ne lähtevät etsimään omaa kumppania ja voivat silloin tarpeen vaatiessa vaeltaa satoja kilometrejä.
Täyden sukukypsyyden sudet saavuttavat noin parivuotiaina.

Hyde on ottanut useimmat tähän juttuun lanatut kuvat.
Hänen haastattelunsa sekä Romeo -suden historiaa voi lukea tarkemmin mm. näiltä sivuilta:
http://www.msnbc.msn.com/id/28381818/
http://www.telegraph.co.uk/earth/wildlife/6972637/Lone-wolf-plays-with-dogs.html ja http://www.juneauempire.com/stories/020807/loc_20070208018.shtml

Romeo Alaskan Juneaun lumikentillä maaliskuun 15. päivänä vuonna 2008. Kuva: Steve Quinn / AP -photo.

Eräs tuttava puolestaan kertoi vierailuistaan Ähtärin eläinpuiston susitarhaan.
Eläinhoitajien luvalla hän sai astua aitauksen sisäpuolelle. Kerran hän huomasi unohtaneensa sinne käsilaukkunsa. Kun hän palasi laukkua hakemaan, oli lauman johtajauros jo ehtinyt poimia sen ja kanniskeli sitä nyt mukanaan.
Tarhassa olivat myös susiparin vuoden ikäiset pennut, ja oli riski, että ne innostuisivat repimään laukkua kappaleiksi.

Tämä ikävä kuva silmissään laukun omistaja alkoi jahdata laukkua mukanaan roikottavaa koiraeläintä ympäri tarhaa.

Kuvassa Alaskan Romeo -susi ei kanna laukkua, vaan mopsia.

Se näytti hipalta – mieluisalta koiraleikiltä.
Ja kun takaa-ajaja sai laukusta kiinni, alkoi perinteinen köydenveto.
Sitten laukun hihna napsahti poikki.

Silloin laukun omistaja hermostui. Hän karjaisi kovaa ja vihaisesti – kuten vikuroitsijoille kuuluukin tehdä:

Irti!

Eläin pudotti laukun käskystä.

Lähemmässä tarkastelussa hampaanjäljet tuskin näkyivät siinä. Susi oli sitä kanniskellessan hyvin pehmeäsuinen, aivan noutavien koirarotujen tapaan.

Romeo -susi pudottaa mopsin lumeen.

Tämän suorastaan riehakkaan kertomuksen Kalle -sudesta, naisesta ja käsilaukusta voi lukea Leenan Vilkan vuonna 2008 ilmestyneestä, muutenkin mielenkiintoisesta teoksesta ”Susi luonnossa ja kulttuurissa ”.

 

Advertisements