Avainsanat

,

Varhainen iltapäivä Helsingin rannoilla marraskuun 27. pvä 2010, miinus 11 astetta C, koillistuulta n. 9m/s. Tämä on etelän kaamos.

Lenkillä löysimme puistosta isokokoisen city-kanin ruhon, jonka etuosan päineen ja käpälineen oli joku vienyt. Koiraeläin ei vie päätä, olisiko asialla sitten huuhkaja, joka nyt nakertelee irrottamaansa kalloa pesässään?

Huuhkaja seurailikin meitä reitillämme ja lensi mäellä seisovan lipputangon nuppiin huhuilemaan. Olimme aivan sen alla. Kun koira äkkäsi pöllön, se alkoi haukkua lintua hurjasti. Huuhkajan luonteesta ja ylhäisestä yksinäisyydestä kertoo se, että se ei sekunniksikaan lopettanut iltahuhuamistaan.

Myöhemmin ajattelin, että onko koirani muuttunut sudeksi, kun se ravasi ja hyppähti kielekkeeltä toiselle laskeutuen melkein pystysuoraa kallioseinää alas. No, luntahan kielekkeet ovat täynnä ja tassu saa tukea. Me kiipeilemme siellä usein. Kun lunta tulee niin paljon kuin viime vuonna, voi ylhäältä jyrkänteeltä laskea muutamalla liu’ulla alas.

Viimekeväinen jäniksenpoika suorastaan pelleili kanssamme. Näin kaukaa, kuinka se tarkkaili meitä huolimattomasti ja jäi paikoilleen. Pidin huolen, ettei koira nähnyt sitä. Menimme tien yli rantaan ja päästin koiran vapaaksi. Ja siinä sama rusakko oli viiden metrin päässä! Mikä hölmö.
Koira ajoi sitä, mutta rusakko ei vaivautunut ottamaan jalkoja alleen. Se teki naurettavan pieniä metrin spurtteja ja käännöksiä. Huusin koiraa, se vilkaisi, mutta jänis oli ihan hampaissa.

Mikä ihme jänistä vaivasi? Nyrkinkokoiset kanitkin vilahtavat salamana puskaan, jos koira lähestyy.
Jänis oli nuori ja ehkä vain hölmö, tuskin sairas.
Palatessamme se oli melkein samassa paikassa mäntyistutuksilla ja vaivautui nyt vilahtamaan piiloon valtavan lumikasan taakse.

Olen kuullut, että kettuja kulkee pääkaupunkiseudulla entiseen malliin. Eräänä marraskuun aamuna ystäväni näki repolaisen jolkottavan pitkin Annankatua Helsingin Kampissa.

Mustarastaat säästävät energiaa ja piileskelevät puskissa, joissa vielä marjoja hieman riittää. Nuoret joutsenet  uivat vielä muutamia päiviä sitten rannan viimeisessä avolahdessa. Nyt ne olivat lähteneet.

Tilhiparvet tulivat, kiersivät pihlajat ja menivät. Puistoissa näkee nyt punatulkkuja, peippoja ja tiasia. Varpusia on pitkästä aikaa runsaasti. Aika-ajoin isot naakka- ja varisparvet kokoontuvat. Yksi hassu lokki eksyy meriltä maihin raakkumaan. 

Ja talvipörröisiä kaneja, niitä piileskelee jälleen joka pusikossa ja risukasassa, missä niillä riittää syömistä, kuoren alla olevaa nilaa ja jälttä, ensi kesää odottelevaa kasvua.