Avainsanat

, , , , , , , , ,

William Hogarth ja mopsi. 1745

 
Jos joku kaupunkilainen ystäväni haaveilee koirasta, en suosittele. Jos hän seuraavalla kerralla yhä haaveilee, sanon ettei kannata. Sitten suosittelen pieniä rotuja kuten esimerkiksi kleinspitziä, pinseriä, jopa mopsia.
Lähes aina he vastaavat: ”Haluan koiran, en rottaa.” Kuinka he erehtyvätkään.

Mopsin ja kissan kohtaaminen. Mopsi on ollut jo satoja vuosia ylhäisön palatsikoira. Kuvassa lukee: "Mopsi, Herra W.m H.y West-Betty'n suosikkikoira. Heidän kuninkaalliselle korkeudelle Yorkin herttualle ja herttuattarelle maalannut eläinmaalari H. B. Chalon. Kaiverrustyö: William Ward." Julkaistu 1. helmikuuta 1806 Brightonissa.

Tunnen monta lihavaa noutajaa, stressaantunutta rottweilerin ja saksanpaimenkoiran omistajaa ja yhtä monta väsynyttä setterin ja pointterin  isäntää ja emäntää. Pikkukoira olisi sellaisessa kerhossa oikein fiksu veto. Olisi omistajalla iloisempi ilme, kun ei tarvitsisi juosta räntäsateessa tuntien lenkkejä. Tai tuntea huonoa omaatuntoa, kun koira on yksin kotona ja pääsee aina liian harvoin verryttelemään pitkiä jalkojaan ja suuria lihaksiaan.
Ison koiran tulisi saada ravata ja juosta päivittäin muutamia kilometrejä, jotta se pysyy peruskuntoisena. Edes.

Pikkukoiran, kuten kääpiösnautserin tai pomeranialaisen kanssa kaikki olisi toisin. Sen voisi ottaa mukaan monille matkoille. Sen voisi kuralenkin jälkeen pestä vaikka lavuaarissa. Sille riittäsi ehkä hyvin puolen tunnin ulkoilu kolmesti päivässä, kun isoa koira pitää juoksuttaa ainakin 3 tuntia päivässä. Eroa tulee myös paitsi ajassa, myös rahassa. Iso koira syö parin kilon ruokapussin muutamassa päivässä.

Totutellessaan ajatukseen pikkukoirasta, voi katsoa seuraavan videon, joka on kuvattu ”Mopsien Planeetalla”.

Mopsi tunnettiin aiempina vuosisatoina nimillä ”chinese pug”, ”Dutch mastiff” (hollanninmastiffi) ja minimastiffi, jotka kertovat kukin tavallaan koiran eri historiallisista vaiheista.
Rotu on lähtöisin muinaisesta Kiinasta ja on sukua muille maan vanhoille lyhytkuonoisille koiratyypeille.
Myöhemmin Euroopassa, ainakin kingcharlesinspanieli sai lyhyen kuononsa luultavasti juuri tältä minimastiffilta.

Kuitenkin vielä 1700 -luvulla mopsilla oli kuonoa. Vielä 1800 -luvulla se oli normaalin jalkava koira. Vasta koiranäyttelyjen alettua 1800 -luvun puolivälin jälkeen ulkonäön jalostaminen eteni nykysuuntaan.
Jos haluaa terveen koiran, kannattaa etsiä mahdollisimman  kuonokas tyyppi, koska esimerkiksi juuri mopseilla voi kehittyä lättäkuonoisuudesta johtuvia hengitystiehyeongelmia. Mutta monilla pikkukoirilla tavataan myös sydänvaivoja.

Mopsin oletettu mastiffiperimä on ikivanhaa – mutta valittua ja jalostettua, että siitä ei geenitasolla näytä olevan paljoa jäljellä. Silti jotain on, sillä koiralla on mastiffimaisia piirteitä niin ulkonäössään kuin luonteessaan. Se on melko jämerätekoinen, paksuluinen ja hyväkuntoisena jopa lihaksikas koira. Mopsi on hiljainen koira, eikä räksytä. Mutta se kuorsaa, röhisee ja tuhisee melkoisesti mastiffirotujen kutrn bulldoggien ja boksereiden tapaan. Mopsi ei koskaan saa olla arka vaan luottavainen, ystävällinen ja rohkea, myös kaikkea uutta kohtaan. Usein koiran käytös vaikuttaakin lähinnä uhkarohkealta.
Ei siis rotta.