Avainsanat

, , , , , ,

Saintjohninkoira oli kevytrakenteisempi ja usein paljon matalampi koiratyyppi kuin raskaat newfoundlantilaiset. Lisäksi sen turkki oli lyhyt ja usein ilman pohjavillaa. Väri oli tyypillinen mustanpuhuva. Kuva on Saint-Hillaire'n ja Cuvier'n ranskalaisesta alkuperäisteoksesta "L’Histoire Naturelle des Mammiferes". Teos julkaistu vuonna 1819.

Aikalaiskuvausten ja matkakertomusten mukaan, saintjohninvesikoiran kuono oli kapeneva ja pitkähkö. Näitä kalastajien koiria ei kehuttu kauniiksi, mutta sitäkin hyödyllisimmiksi. Kuvauksia ”dogs with long, tapering snouts” (suom. pitkä, kapeneva kuonoiset koirat) löytyy menneiden aikojen tutkimusmatkailijoiden raporteista (mm. Joseph B. Jukes, 1842).
    
Saintjohninkoiraa kookkaammilla newfoundlandinkoirilla puolestaan oli usein mastiffimainen pää: muodoltaan pyöreähkö ja lyhytkuonoinen, varustettuna voimakkaalla otsapenkereellä, mahdollisesti suurilla huulilla ja rypyttyneellä otsalla. Toisaalta varhaisimmat kuvat 1700 – 1800 -luvun taitteesta kertovat, että ainakin osa tuon ajan newfoundlantilaisista omasi pitkän kuonon ja niiden sanottiin muistuttivan jossain määrin Labradorin eskimoiden koiria. Tästä syystä newfoundlandin koirat luokiteltiin monissa 1800 -luvun laadukkaissa koirakirjoissa susikoirien ryhmään kuuluviksi (engl. wolf-dog).
 
Toki nykyäänkin newfoundlandinkoiria näkee kahta edellämainittua tyyppiä, on pitkäkuonoisia ja kuivasuisia sekä toisaalta ”mastiffimaisia” suurinahkaisia. Molemmat tyypit olivat olemassa 1700 -luvun Newfoundlandissa. Sen todistavat ainakin biologi Joseph Banks ’n muistiinpanot (1766) sekä Thomas Bewickin kirjan kuvitus (1789).

”Nöffien” tapaan jakautuvat nykyiset labradorinnoutajat karkeasti kahteen pääryhmään: raskaisiin, mastiffimaista perimää kantaviin show-tyyppeihin sekä hoikkiin metsästyslinjaisiin koiriin.
Suurin osa molempien rotujen yksilöistä on kuitenkin jotain näiden ääripäiden väliltä.

Joskus saattaa lukea jostain, että Newfoundlandissa isot ja pienet koirat eivät sekoittuneet keskenään. Totuus kuitenkin on, että koirat saivat risteytyä keskenään suhteellisen vapaasti ja niin ne tekivätkin.
Koko alue tunnettiin Euroopassa ja Amerikassa eräänlaisena suurena koiravarastona, johon eivät tahtoneet purra eläinten määrän vähentämiseksi vuodesta 1790 alkaen säädetyt koiralaitkaan. Pelkästään saaren pääkaupungissa St. John’sissa koiria oli parhaina aikoina jopa muutama tuhat yksilöä.  

Aivan nykylabradorin kaltainen, mutta ronski ja kookas musta noutaja metsällä tweedinvesispanielia muistuttavan tyypin kanssa (ks. koira tummatakkisen miehen selän takana). "Shooting with spaniels and a black retriever". Kuva Englannista vuodelta 1866.