Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

”Täällä on hyvin vähän karjaa, lampaita tai hevosia. Hevosten sijaan asukkaat hyödyntävät koiria ja vedättävät niillä puun ja muut tarvikkeet, josta työstä he suoriutuvat erinomaisesti. He valjastavat koirat nahkapantoihin, niin monta kuin vain mielivät.”

John Knox:  A new collection of voyages, discoveries and travels, 1767.

 

Kertomus on silminnäkijän raportointia 1700 -luvun puolivälin Newfoundlandista ja sen pääkaupungista St. John’s’sta. Silloin työtä oli paljon, kaloja oli paljon, koiria paljon.

 
 
 

Lihavaa ja puhdasta turskakalaa nousi aikoinaan suunnattomasti Atlantin viileistä vesistä. Turskan takia Newfoundlantiin lähdettiinkin 1500 -luvulla.

 

Kun kalastajat muuttivat uusille seuduille, he ottivat parhaat koiransa mukaan. Talvikalastusta jäällä suurten järvien äärellä Buffalossa, New Yorkin osavaltiossa. Kuva noin vuodelta 1900.

Newfoundlandinkoiria ja labradoreja (ts. saintjohninkoiria) pidettiin 1800 -luvulla itsestäänselvästi kalastajien koirina. Ymmärrettiin niiden pitkä taival merellisten yhteisöjen tärkeinä jäseninä.
Itseasiassa tämä oli juuri se ominaisuus, joka vetosi niin koirakasvattajiin ja suureen yleisöön.

Historia oli vielä läsnä, lähellä.

Lontoolaisen taiteilijan Edwin Landseerin piirros "The Fisherman's Dog" kuvaa kirjavan Newfoundlandin / Labradorin koiran. Julkaisija: Hastings, 1840.

 

Monilla pikkukalastajien koirilla oli yhä omat tehtävänsä vesilläkin. Ne ottivat kiinni huonoista koukuista karanneita kaloja. Matalissa rantavesissä kaloja oli helppo napata vapaa-aikanakin ja pinota rannalle varastoon (ks. Beete, 1842).

Suurilla laivoilla näyttävät newfoundlantilaiset toimivat myös maskotteina, pitivät ihmisille seuraa niin matkustajalaivoissa kuin kalastusaluksillakin.

Koira avustaa lohien pinoamisessa dekin alle. Vancouver Island, British Columbia, 1908. Lähde: Freshwater and Marine Image Bank.

 

Aidon kalastajan koiran piti osata käskystä noutaa merestä mitä tahansa saalista, epäröimättä ja tehokkaasti. Yhdellä loikalla veteen, metrisistä aalloista piittaamatta. Ne pyyhkäisivät heikoimmat mukanaan ja sitkeimmät jäivät (ks. W. T. Grenfell: Vikings of to-day, 1895).

Kalastajien suosima koiratyyppi hallitsi tottakai lintukoiran tehtävät. Missä vain on suuria, vapaita vesiä, on myös paljon kaloja ja paljon, paljon lintuja. Kuvaaja John F. Phillips, 1968. Trepassey, etelä-Newfoundland.

 

Kalastajilla oli perinteisesti useampia koiria, mutta taloudellisten olosuhteiden ja koirakurin tiukentuessa moni joutui niistä luopumaan.
Noina aikoina kirjattiin vastalauseita ja sepitettiin lauluja, kuten seuraava newfoundlantilainen sävellys, jonka nauhoitus on tallella Memorial University Folklore Archive -kokoelmissa.
Laulun nimi on Koiranomistajan uni (A Dog Owner’s Dream)

Last night as I lay on my pillow to rest from the toils of the day,
I was wondering if the new ’Dog Act’ would ever apply in our bay,
They say that all dogs must be licensed, or that they will have to be shot,
But owning to our position, such action would be a damn rot

(CHORUS)
Live on, live on, live on, live on,
Live on, little doggies, live on. 

Mrs. E. Belley, Trinity Bay, Newfoundland. 1900 -luku.

  

George Morland: Näkymä Gurnhards Bay'ssä, Isle of Wight'ssa kalastajineen ja heidän koirineen. Noin 1840, Englanti.

Olosuhteiden muuttuessa 1800 – luvun aikana monet kalastajat muuttivat pois väljemmille vesille – kenties Labradoriin, muualle Kanadaan. Jotkut jopa palasivat kotimaahansa.
Raskas työ verotti.

Koiristakin oli enää vain rippeet jäljellä:
St. John’s on vihonviimeinen paikka maailmassa löytää kunnollista, tai ainakin kunnollisen näköistä vesikoiraa”, raportoi eräskin tutkimusmatkailija.