Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , ,

Eräs lempiblogistini rapakon julkaisi äskettäin kuvan oudosta, valkoisesta bulldogista. Katso sen kuva täältä: http://retrieverman.wordpress.com/2011/01/28/identify-the-dog-breed-5/. Koetapa Sinäkin arvata rotu. Olen tosin tainnut sen jo otsikossani paljastaa – ainakin puoliksi.

Viime lokissani kirjoitin seisojista ja erityisesti mannermaisista sellaisista.

Nyt minulla on loistava tilaisuus jatkaa samaa putkea ja kirjoittaa muutaman karvan verran myös Britteinsaarten pointtereista –  ja mikä hauskinta, yrittää kurkistaa niiden kehityshistoriaan.

Ajatuksiani ovat kummitusmaisesti vaivanneet pointtereiden lyhyt ja kovera kuono, joskus valtavankin leveä rintakehä – ja etenkin ne muutamat valkeat ”jääkarhut”, joita olen nähnyt 200 vuoden takaisissa englantilaisissa maalauksissa.
Kuten esimerkiksi alla:

Dean Wolstenholme (1757-1837): Shooting Scene IV - Metsästys näkymä. Uskon, että tässä maalauksessa esiintyvä suuri, valkea koira on "Old English Pointer" - vanha ja lyhyen aikaa Britanniassa loistanut omaperäinen seisojarotu. Sen kantavanhemmissa lienee ollut spanieleita ja paimentavaa englantilaista mastiffia, ja ehkä hieman espanjanpointteria. Sitten rotu alkoikin muokkautua enemmän nykyisenlaisekseen. Taulun maalannut Wolstenholme vietti huoletonta elämää maalaismaisemissa metsästellen, ratsatellen ja maalausta harrastellen. Pieleenmenneiden bisneksien vuoksi hän joutui puille paljaille ja aloittamaan keski-ikäisenä uuden elämänvaiheen Lontoossa. Wohlstenholme elätti itsensä urheilullisten aiheiden kuvaajana, keskiössä hevoset, koirat ja metsästysaiheet, jotka hän todella hyvin tunsi. Wohlstenholmen pojasta kehkeytyi myös saman alan taitaja.

Kummallinen jättiläissetteri – tai pointteri (karvan pituudesta ei oikein saa selvää) makaa saaliin vainuten nummella. Mikä se voisi olla?

Kirjoitin ennen joulua jutun mastiffeista https://peninkulmilla.wordpress.com/2010/12/14/loki-40-mastiffien-monipuolinen-menneisyys/ , jossa tahdoin nostaa esille näiden vahvojen koirien vähemmän tunnettuja tehtäviä. Jotkut mastiffiperheen koirat osaavat paimentaa (kuten esim. iberialainen alano -tyyppinen Villano de las Encartacione). Jotkut mastiffi -tyypit tai linjat eivät ole koira-aggressiivia tai voimaakkaasti suojelevia, vaan voivat työskennellä yhdessä toisten koirien kanssa ja vieraassa ympäristössä.

Olisiko tuossa jo osa vastausta vanhan maalauksen salaisuuteen?

Vilkaiskaamme nopeasti englanninpointterin historiaa. 1800 -luvun koiratieteellisestä (eli kynologisesta) kirjallisuudesta tiedetään, että saaren pointteri jalostettiin vanhasta espanjalaisesta pointterista. Tämä vanha espanjanpointteri eli navarronpointteri tuli tutuksi Englannissa 1700-1800 -luvun taitteessa.
Risteyttämällä tätä espanjalaista kettukoiriin ja kevyempiin mannermaisiin seisoja-brakkeihin saatiin aikaan seisoja, joka pian syrjäytti vanhan, massiivisen ja hitaan englanninpointterin.
Tulos, moderni englanninpointteri seisoo alapuolen kuvassa:

Englanninpointteri - joka yleensä kulkee nimellä pointteri jalostettiin Britanniassa nykymuotoonsa 1800 -luvun aikana. Se on sirompi ja nopeampi kuin kuin vanhaenglanninpointteri, tai espanjalainen navarronpointteri.

 

Katsotaanpa sitten myös hieman sen esi-isän, vanhan espanjanpointterin kuvia http://www.pachon.info/contenido/index.php

Minusta se näyttää koiralta, jolla virtaa suonissaan esi-vanhempiensa, vahvojen metsästävien mastiffien veri.
Eikä liene kai sattumaa, että tämä espanjanpointteri on kotoisin samoilta suunnilta kuin paimentava alano – Katalanian ja Baskimaan seudulta, vuoristoiselta Espanjan pohjoisrajalta.
Alakuvassa kyseinen alano, Katalanian ja Baskimaan maajussien jo kauan työkoirana suosima, ja yhä käytössä oleva koira:

Villano de las Encartaciones, paimentava alanoihin ja monipuoliseen mastiffiperheeseen kuuluva rotu Pohjois-Espanjasta. Rotu on hyvin oppivainen eikä ole aggressiivinen ihmisille tai toisille koirille kuten suojelu - ja tappelulinjaiset bull - ja mastiffirodut.

 

On kovin mielenkiintoista, että Britteinsaarillakin on ollut oma paimentava mastiffinsa ja että se on mitä ilmeisemmin periyttänyt jälkeläisilleen seisojakoiran taipumukset. Tuloksena siitä oli Old English Pointer – vanhaenglanninpointteri, raskas seisoja, jonka jäljet näkyvät yhä joissakin komeissa nykypäivän brittiläisissä setteri- ja pointteriroduissa.

Valkoisen jättiläisseisojan salaisuus on täten selvinnyt. Se on alkuperäinen, oikea vanhaenglanninpointteri, jonka massiivista tyyppiä ei vielä yksikään tirolilainen bracke tai ranskalainen bambimainen braque ollut päässyt himmentämään.

Komeita seisojia, vasemmalla setteri, oikealla pointteri sekä jäniseläin piilossa lehvien alla. Alkuperäinen työ valmistunut 1824, jolloin seisojien kanssa metsästäminen oli kasvattamassa suosiota Britanniassa. Harrastus oli tuolloin vielä suhteellisen uutta ja pani jopa epäilemään, mitä hyötyä riistaa seisovista koirista voisi yleensä olla. Ajojahtiin perustuva metsästys kun on ollut saarivaltakunnan vallitseva laji. Seisojien taipumusta pidettiin aiempina aikoina jopa virheenä, koska koira ei uskalla lähestyä riistaa. Ja niinhän asia parhaiden yksilöiden kohdalla onkin - niin voimakasta on niiden riistan varominen ja vaanimisvietti, hyökkäyshalun kustannuksella. Seisojakoirille tyypillinen liikkeen pysähtyminen ja vaanimaan jääminen ovat samaa geneettistä pääomaa kuin lammaskoirien paimentava "vaaniminen".

 
Jos bull-rotujen historia vielä jaksaa kiinnostaa (toivottavasti!) niin seuraa Retrieverman’n blogia osoitteessa www.retrieverman.wordpress.com. Luulen nimittäin, että hän aikoo pian kertoa jotain jännittävää Englannin vanhasta, valkoisesta, paimentavasta bulldogista…

Englanninsetteri, pitkäkarvainen brittiläinen seisojarotu.