Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , ,

Kuuluisa Pompeijin koira, joka kuoli tulivuoren purkauksessa vuonna 79. Koiran on arkeologisten tutkimusten avulla arveltu kuuluneen eräälle paikalliselle vaateliikeyrittäjälle. Kuva on taitelija Allan McCollumin teoksesta, jossa aihe toistuu monina lasikuidusta valettuina katastrofin uhreina, luoden erittäin dramaattisen, selkäpiitä kylmäävän vaikutelman. Sama, muinainen koira on innoittanut myös romaaniin "The Dog of Pompeii", jossa päähenkilöinä sekkailevat koditon Tito -poika ja hänen karvainen ystävänsä Bimbo. Museoitua koiramuumiota voi tarkastella esim. tästä http://www.flickr.com/photos/selago/275629503/

Napolinlahdella sijaitsevan Pompeijin esiin kaivettu historia ulottuu noin 800 –luvulle ennen ajanlaskun alkua. Paikka kehittyi merkittäväksi kauppasatamaksi ja silmäätekeväksi kaupungiksi 600 –luvulta eaa alkaen. Sitten, Vesuviuksen purkaus loppuvuonna 79 peitti kaupungin kolmimetrisen laavakerroksen alle surmaten 10% asukkaista. Katastrofin jälkeen kaupunki hylättiin.
Historialliset tutkimukset alueella aloitettiin 1700 -luvulla.

Pompeiji tunnetaan myös koiristaan. Useat kaupungin mosaiikit ja seinämaalaukset antavat hyvän kuvan koirien suosiosta ja tyypeistä esiroomalaisena aikana. Säilyneet taideteokset ja muut artefaktit todistavat, että koirat olivat hyödyllsiä ja pidettyjä lemmikkejä, vahteja ja metsästykoiria.

Yksi kuuluisimmista antiikkisista kuvista: "Cave Canem" - varo koiraa. Siihen on kuvattu melkoisen puhdaspiirteinen mastiffi - tai molossi -tyyppinen koira (kuinka vain). Ne vahtivat kotejaan tai puoteja. Lattiamosaiikki kaivettiin esiin Traagisen Runoilijan Talosta (Tragic Poet's House).

Nykyinen kaupunki on kuulu myös elävistä koirista. Niitä on ilmeisesti asunut Pompeijin raunioiden suojissa jo pitkään. Mutta vasta 1900 -luvun puolivälin jälkeen alkanut massiivisempi turistivirta on saanut koirat vakuuttuneiksi siitä, että he todella kuuluvat sinne. Pompeijista tuli seudun kulkukoirien koti. Koiralla on tarve löytää oma paikkansa, jonne päivän työretken jälkeen voi palata. Paikka, jossa on suojaa sateelta ja tuulelta ja jossa on muista koiria. Paikka, jossa tarjoillaan makupaloja, on niiden mielestä toki aivan huippu.

Näiden koirien myötä myös paikan historia on alkanut elää uudella tavalla.

Pompeijin koiria on useita. Ehkä kymmenistä ei voida puhua, mutta sinne päin.

1990 -luvulla eläinsuojelijat ja myös aluehallinto halusivat tehdä koira-asialle jotain. Jotkut turistit kun pelkäsivät vapaana kuljeksivia koiria. Ajateltiin, että koirat voivat pilata Pompeijin maineen.

Kulkukoiraksi syystä tai toisesta joutunut maremma -rotuinen, "italialainen peruskoira" siis, luomassa turisteille aitoja elämyksiä. Pompeiji dogs live on.

   
Kulkukoirien hyväksi työskentelevien järjestöjen kautta on aika suosittua etsiä ja löytää oma koira.
Nykyään jokaisessa Euroopan maassa, eläinsuojeluaatteen lyötyä lopulisesti itsensä läpi, työskentelee ihmisiä ns. rescue -koirien hyväksi. Niin myös Italiassa, jossa vuosittain paljastuu useita koiriin kohdistuvia vakavia laiminlyöntejä ja rikoksia. Myös metsästyskoirilla on siellä järjestöraporttien mukaan kovaa. Suomen näkökulmasta täytyy ihmetellä, kuinka ihmiset kaltoinkohtelevat ja hylkäävät jopa puhdasrotuisia ja työllä koulutettuja lintukoiria.

”When I was in Pompei there were a lot of dogs in the Ruins of Pompei. At first I thought they were there just ”guard dogs” or something, because one of them followed us around and I thought it was probably trained as maybe an animal tour guide (?). They were pretty dirty and their behavior was strange. It was a hot day when we were there, so they would just fall to the ground and take a nap. After reading other tips about these dogs, I’m wondering if anyone knows why those dogs are there?”

– Turisti käytyään Pompeijissa 1990 -luvulla

(Lähde: http://www.virtualtourist.com/travel/Europe/Italy/Campania/Pompeii-145697/Warnings_or_Dangers-Pompeii-The_dogs-BR-1.html#ixzz1GExkbtUV

Edellinen katkelma on lainaus erään turistin mietteistä koskien Pompeijin koiria.
Suurin osa paikalla vierailevista turisteista ei toivottavasti ole noin tyhmiä.

Näyttää kuitenkin siltä, että kulkukoirien ajatellaan olevan likaisia ja vaarallisia. Erityisesti pelätään tauteja joita ne mahdollisesti kantavat.
On toki viisasta varoa vieraita koiria, mutta Pompeijin koirista en ole löytänyt muuta kuin hyvää.
Maailman kulkukoirista ei varmaan päästä koskaan eroon, mutta miksi pitäisi? Ne ovat hyödyllisiä ja antavat paikalle oman värinsä. Ajatellaanpa vaikka Moskovan ”metrokoiria”, Intian ja Pakistanin rajalla työskenteleviä haukkuvia hälytyskoiria ja Ateenan aukioilla paistattelevia ja suihkulähteissä kylpeviä karvakuonoja. Sitäpaitsi, läheskään aina ei tiedä, onko koiralla sittenkin koti, jos se kulkee ilman ihmistä.
  
1990 -luvulla Italiassa Napolinlahdella startanneessa Ave Canem –projektissa huolehditaan Pompeijin koirista, jotta ne voisivat jatkaa elämäänsä ja samalla rikastuttaa muinaista rauniokaupunkia. Projektin resurssit – monine vapaaehtoisineenkin – mahdollistavat koirien säännölliset ateriat ja toisinaan tapahtuvan eläinlääkärin kierroksen.

Kun opas kertoo koiraprojektista turisteille, aletaan koiriin heti suhtautua vähän toisin. Koirat ovat yhä toki likaisia nukuttuaan paljaalla maalla, ja monet pelkäävät niitä silti, mutta nyt ne ainakin ovat peruskontrolloituja. Villin kontrolli rauhoittaa ihmiset aina kummasti.
Ave Canem, siis!

On poikkeuksiakin.
Nimittäin joitakin vierailijoita Pompeijin koirat ovat innoittaneet, kovastikin. Nelijalkaiset ystävät ikään kuin näyttävät jatkavan kaupungin tarinaa. Aiheen pohjalta on syntynyt jopa romaani (”The Dog in Pompeii”) ja elokuva. Oma suosikkini on Siouxie & the Banshees –yhtyeen biisi ”City In Dust”. Myös levyn kansikuva on tyylikkäästi toteutettu.
Näyttääkö tutulta?

Singlelevyn kansikuvaan on valittu ehkä Pompeijin kuuluisin muumio. Sillä on kaulassaan komea, leveä panta. "Cities in Dust" - biisistä tuli iso hitti 1980 -luvulla.

  

On aina sykähdyttävää huomata, että on tahoja, jotka haluavat ja osaavat toimia negatiivisia mielialoja vastaan – ja vielä näyttää, että koirissa on potentiaalia. Ei tarvitse edes olla taiteilija, kun luovuudella päästään karikoiden yli ja löydetään uusia sfäärejä.

Vanhakantaisessa ja vain hyötynäkökohtiin perustuvassa italialaisessa hälläväliä – metsästäjämentaliteetin värittämässä koirakulttuurissa tämä ei varmasti ole helppoa. Eikä yksin pärjää, vaan yhteistyö eri tahojen ja viranomaisten kanssa on tässäkin rautaa.

Ave canem -projektin kotisivuilla esitellään itse hanke sekä Pompeijin koirat, jotka ovat siis myös adoptoitavana uusiin koteihin. Koirille on annettu antiikin aikaiset nimet, jotka perustuvat muinaisten talojen omistajien ja liikkeenharjoittajien nimiin. Koira on ristitty sen mukaan, kenen majoilla se tykkää asustella. Erittäin viehättäviä ja runollisia ovat myös tarinat, joita näistä koirista projektin sivuilla kerrotaan. Kannattaa lukea itse (linkki on englanniksi; apuna voi käyttää Google -kääntäjää). Adoptoimalla koiran saa itselleen myös palasen Pompeijin historiaa. Elävää sellaista.  

http://www.icanidipompei.com/english/storie_di_cani_ed_altre_storie.html