Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Itäisen saamelaisalueen asukkaita. Kuvalähde: workingdogweb.com

Kuvassa esiintyy Venäjän saamelaisalueen nainen koirineen. Koira on Siperian alueille tyypillinen laika. Laika tarkoittaa haukkua tai hallia – siis yksinkertaisesti vain koiraa.

Usein laikat muistuttavat paljonkin ”metsien koiraa” sutta.
Kuvan murre pitkine koipineen ja isoine tassuineen tuo mieleeni hontelon, hieman hassunnäköisen suden nimeltä Two Socks elokuvasta Tanssii susien kanssa. Muuten en usko, että joku yksinäinen Pohjois-Amerikan susi enää uskaltaisi tanssahdella ihmisten kanssa. Tai hakea tarjottua lihanpalasta kädestä, kuten Two Socks teki.
Täytyypä heti peruuttaa, koska tosiaan, Alaskassa yksinäinenmustanvärinen villikoira Romeo tuli ihmisten ja varsinkin ihmisten koirien tykö ja kutsui niitä leikkiin.

Kuvan saamelaisnaisen koiran vanhemmat tai isovanhemmatkaan evät luultavasti ole villikoiria, vaan kesyjä sellaisia. Ulkonäkö saattaa pettää. Kyseessä siis on, kuten sanottua, tuikitavallinen laika – toki hyvin komea sellainen – mutta ovathan saamelaisetkin muuttuneet ulkonäöltään sekoittuessaan eteläisempiin kansoihin ja sukuihin. Niin ovat alkuperäisrodutkin .

1900 -luvulla kehitettiin muutamia rotuja jotka näyttävät sudelta, mutta niiden villiperimä palautuu kymmenien vuosien ja monen sukupolven taa. On todisteita siitä, että saksanpaimenkoiran 1800-luvun esivanhemmissa olisi yksi susi.

Saarloosinsusikoira.

Nykyisen Karjalan ja muun Venäjän syrjäseuduilla sudet liikuskelevat hiljaisilla kyläteillä ja pihoilla, joissa käyvät niiden lisäksi vanhenevat mökin Miinat ja jokunen Mikko. Kun Miina kippaa kompostin töllinsä taa, susihukkanen hipsuttaa pian sitä jo tonkimaan. Koirat ovat aina olleet jätemyllyjä ja osaksi siksi niistä on pidetty.

Kotikoirat ja metsän koirat saattavat toisinaan risteytyä siellä, missä molempia liikuskelee vapaina.
Luonnontaloudessa elävillä kansoilla, kuten eskimoilla on ollut aina tapana parittaa koiriaan toisiaan myös välillä villien kanssa. Se oli aikanaan käypää ja toimivaa jalostustoimintaa – ponnistaen varmasti terveemmältä pohjalta kuin oman aikamme kiihkeätempoinen pentutehtailu, turboahdettu linjasiitos ja neuroottinen ulkonäköpainotteisuus.

Mutta mihin me muuten tarvitsemme viidettä sataa koirarotua, kun emme enää metsästä tai kulje koiravoimalla?
Näyttelymateriaaliksi, koirakirjallisuuden ja myös tämän, toisinaan itseäänkin hakkaavan blogin aiheiksi!

Muinaisten aikojen koira oli työläinen, kuten sen perhekin. Jos sitä ei huvittanut työskennellä tai jos häijyili pilaten muiden työt, se pääsi helposti orsille kuivumaan.
Kaikki sopeutuivat ankaran elämän rytmiin, joka soi töitä – unta – töitä – unta. Sopeutuivat tai kuolivat pois.

Vaikka elämä oli melkeinpä käsittämättömän kovaa, käy nykypäivän koiria (ja ihmisiäkin) sääliksi. Voiko koira hyvin, jos se ei saa itselleen tarpeeksi liikuntaa ja lajityypillistä, askarruttavaa puuhaa?
Useimpien länsimaisten koirien tehtävä on olla ihmisen seurana ja huvina. Nykyihmisen huvittelu- ja seurustelutavat kuitenkin eroavat koiran vastaavista. Niin laadullisesti kuin määrällisesti (ehkä aivan pieniä rotuja lukuunottamatta).

Koira tarvitsee ennenkaikkea reilua fyysistä huvittelua ja seurustelua, painileikkiä, ”saalin repimistä”, hippaa. Sellaista huvittelua, jossa se voi käyttää koko ruumistaan. Siksi koirat juuri hyppivät ja halaavat niin mielellään – eivät suinkaan vain kurittomuuttaan. Oma koirani puskee ja urisee minua vasten päivittäin vähän niin kuin iso kissa – 35 kilon voimalla.

Ennenkaikkea koirat tarvitsevat työtä. Lajityypillistä työtä, reilua fyysistä rasitusta ja psyykettä väsyttävää ongelmanratkaisutehtäviä. Ne tarvitsevät niin nenä-, jalka-, silmä-, kuin kuulotyötäkin. Ja paljon muutakin.

Monien lemmikkien kanssa seurustellaan olohuoneen tv:n ja tietokoneen äärellä, hajanaisesti leperrellen ja karvaista kylkeä sormilla ja varpailla tökkien. Se on toki hyvin apinamaista seurustelua. Ihmisapinat kun rakastavat erityisesti käsiensä avulla tapahtuvaa nyppimistä ja muuta härnäämistä.

Kymmenien tuhansien vuosien kuluessa koirasta tuli pystyssä kävelevän apinan tärkein seuralainen. Mikä omituinen pari!

Ja alapuolen suden kohtalo ei tästä eroa. 

Sen sijaan kodan asukkaat, joille kelpasi koira sinänsä, tiesivät kyllä, että kun pennun ottaa pienenä ja laittaa sen rinnalle ja antaa lapsille peuhukaveriksi, tulee koirasta kuin koirasta Oikein Hyvä Koira.
Sellainen, joka tekee koiran työn, eikä vain tunnustele suussaan kumileluja ja polyesterisukkajalkoja.

Me nykyajan apinat tarvitsemme enemmän leluja ja tyhjänpäiväisiä höpinöitä kuin työtä siinä merkityksessä kuin edellä olen kuvannut.
Ja kas, niin tarvitsevat koirammekin.
Paremman puutteessa.