Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Kun julkaisin viime torstain ja perjantain vastaisena yönä blogin tulivuorenpurkauksessa tuhoutuneesta kaupungista Pompeijista (ja sen antiikkisista ja nykyisistä koirista), ei Japanin katastrofia ollut vielä tapahtunut. Muutaman tunnin päästä se oli totta.

Ydinvoimaloita rakennetaan mielellään merien rannoille, koska ne tarvitsevat toimintaansa varten valtavat määrät vettä. Rannikot ovat kuitekin herkkiä alueita, joissa mannerlaattojen äkkinäiset liikkeet aiheuttavat yllättävän voimakkaita seurannaisia.
En voi käsittää, miten Japanissa voitiin unohtaa tämä tosiseikka. Ja miten japanilaiset voivat tämän jälkeen luottaa viranomaisiinsa, jotka vakuuttelivat, että kaikki on hyvin (niin kauan kuin possahti)?

Tuliperäisillä seuduilla sijaitsevan Japanin rannikon ydinvoimalat olisi pitänyt ajaa alas viimeistään silloin, kuin Thaimaan tsunami (2004) tapahtui. 

Myös ”meilläpäin” Atlantin rannikoilla on tsunami täysin mahdollinen. Tuhoisin ja tunnetuin hyökyaalto koettiin vuonna 1755, jolloin Portugalin ja Espanjan rannikkojen ylle kohosi jopa 12 metriset aallot.
Myös Pohjois-Amerikan Atlantilla, harvaan asutussa Newfoundlandissa on koettu tsunami suhteellisen äskettäin, vuonna 1929. Se surmasi 29 ihmistä ja aiheutti mittavat taloudelliset vahingot.

Useat tutkijat arvelevat, että Kanarian Saarten alueella on mahdollisesti seuraavan atlanttisen tsunamin syntysija.

Atlantilla tsunameja on tähän mennessä syntynyt tahdissa yksi sadassa vuodessa.

http://geology.com/noaa/atlantic-ocean-tsunami/

Tietääkö muuten Suomen ydinvoimamyönteinen kansanosa päättäjineen Atlantin uinuvat ja yllättävät riskit? Entä muut yllättävät riskit? En nimittäin halua tämänlaatuisessa asiassa minkäänlaisia yllätyksiä.

Japanissakin ”tiedettiin”. Tietämisen tulos nähdään tänään.

Hieno kappale, hieno video muinaisen Pompeijin innoittamana syntynyt: tomuun hautautuneet kaupungit – Cities in Dust.