Avainsanat

, , , , , , , ,

  

“En vieläkään tajua, miksi itkin – – – miksi peurapolun näkeminen sai minut itkemään… Olen aivan kuin ne heput. Olen yksi olento maan päällä.”

___________________________ 

”I haven’t figured out why I’m crying – – – why the sight of these trails made me cry… I’m just like these guys. I’m just a creature on this Earth.”

Andrew Skurka

 

Kaukana erämaassa, muutaman tuulenhenkäyksen päässä Pohjoiselta Jäämereltä, vaeltaja yht’äkkiä pysähtyy. Hänen edessään avautuu muinainen tie: miljoonien sorkkaparien talloma reitti.

Hän ei enää tarvitse karttaa. Hän itkee. Hän lähtee kulkemaan peurojen polkua pitkin. ”Jutaa”, sanovat saamelaiset. Mutta muinainen ihminen seurasi eläinlaumoja ennenkuin tiedosti edes paimentavansa niitä.

Hän, Andrew Skurka vaelsi hiihtäen, meloen ja kävellen läpi Alaskan ja Yukonin, yhteensä noin 7500 kilometriä.
Yhdysvaltalainen Skurka on maailman arvostetuimpia patikoijia. Hän kävi aikanaan läpi konservatiivisen business-koulutuksen, mutta löysikin itsensä anorakissa, mahdollisimman kaukana Wall-Streetiltä.

Ei kai ole kummallista, että vaeltaja liikuttuu peurapolun edessä?

Pohjois-Amerikan peurat eli karibut (Rangifer tarandus) ovat nekin suuria vaeltajia. Ne kulkevat vuosittain helposti 2000 kilometriä. Joidenkin yksilöiden on havaittu vaeltaneen jopa 6000 kilometrin taipaleita.

Karibuja tunnetaan joitakin eri alalajeja. Niiden elinpiiri ulottuu Newfoundlandin luoteisosista Labradoriin ja sieltä Hudsonin lahden ja Atlantin välistä kaistaletta pitkin pohjoiseen ja luoteeseen Alaskaan.
Ennen kaikkialla näillä alueella runsaina laumoina esiintynyt eläin on paikoin harvinaistunut ja kadonnut ihmisen toimista johtuen.

Pohjois-Amerikassa peuraa ei koskaan kesytetty kuten Euraasiassa. Arktisen ja sub-arktisen Amerikan alkuperäisasukkaat metsästivät villipeuraa ja liikkuivat 1900 -luvun puoliväliin saakka koiravaljakoilla, eivät kesypeuroilla.