Avainsanat

, , , , , , , , , ,

Lionel Edwards (1878–1966): Terrierimies - The Terrierman

Tiedän miltä piirroksen miehestä tuntuu.

Olen kuljettanut lieassa kahta pientä saksalaista metsästysterrieriä. Niitä ei voinut päästää edes hetkeksi irralleen. Ne olisivat kadonneet saman tien korpeen. Niinpä juoksin minkä kintuistani pystyin läpi kuusikoiden, yli mättäiden ja kalliotasanteiden. Siinä sitä mentiin mäyrän tuoksujen perässä.

En ole koskaan saanut sellaista kyytiä koirilta.
Ei epäilystäkään, etteikö siinä minulla ollut kaksi täysveristä ajokoiraa – vaikkeivat terrierit ”oikeita” ajokoiria olekaan.

Marginaalistaan huolimatta nuo pienikokoiset, elinvoimaiset koirat, jotka kiisivät ”oikeiden” ajokoirien mukana metsästysmatkoilla, ovat olleet ainakin jossain määrin arvostettuja kautta aikojen. Ne kun mahtuivat kaivautumaan ketttujen, mäyrien ja kanien luoliin. Ne ovat tarpeeksi nopeita pyydystämään pikkujyrsijöitä.  Ja terriereillä on usein valtava, primitiivinen kaivamisinto.

Kun katsot tätä videota, koeta olla kiinnittämättä huomio alun kaivavaan labradoriin. (Se on vain hämäystä.) Kuuntele sen sijaan wat-wat-wat -tiheää kuopimista ja veden lotinaa. Se tulee alempaa joesta…

Terrierit polveutuvat kenneleiden ja niiden siitosohjelmien ulkopuolelle jääneistä koirista. Esimerkiksi, jackrussell -tyyppi polveutuu kettukoirista. Airedalelaisessa ja jopa bedlingtonissa sanotaan olevan aimoturaus saukkokoiraa.

Ja todellisia terrierimiehiä – ja naisia olivat talonpojat.
Työkansa tiesi koiriensa arvon an sich. He vaalivat ja kehittivät epäjaloina pidettyjä koiriaan. Ajat eivät sallineet Matti-Maija Meikäläisen omistaa suuria, tehokkaita ja kalliita ajureita. Niin terrieristä tuli kuin itsestään yleinen, täysvaltuutettu maattoman kansan ja tilkunkyntäjän piski.
Kunnes kaikki muuttui päälaelleen.

1700 -luvun mittaan terrierit alkoivat herättää kiinnostusta muuallakin.

Thomas Butler (1730-1760, Iso-Britannia): Snap, a terrier bitch.

Yksi syy niiden suosion kasvuun olivat erilaiset tappelunäytökset ja kilpailut vedonlyönteineen. Ärhäkät, sirkeät veikkoset herättivät ihastusta tuhotessaan rottia kehässä tai taistellessaan isompiaan vastaan. Kehitys kulki siihen, että terriereistä tuli työn sankareita, joista kirjoitettiin lehdissä ja joita odotettiin saapuvaksi kaupunkiin. Kaupunkien työläiset js sieltä nouseva uusi keskiluokka kiinnostuivat pikku pirulaisista, joiden avulla saattoi hieman tienata ja pitää hauskaa.

"Ferreting Rabbits with Tarriers belonging to C.Smith, Esq." eli kanijahtia C. Smithin terrieriereiden kanssa. Aikalaiskopio taidemaalari Dean Wolstenholmenin alkuperäisteoksesta. Julkaistu v. 1826

Toisaalta maanjaosta hyötyneet tilalliset käyttivät koiria yhä enemmän pienriistajahdissa. Niitä alettiin systemaattisesti jalostaa kettujen, näätien ja rottien häätäjiksi. Tässä terrierit hankkivat itselleen nopeasti maineen, johon mikään muu ei ollut aiemmin yltänyt.

1700 -luvun riistanvartijoiden välineistöön kuului välttämättä terrieripari tai kaksi. Ja tietenkin salametsästäjät suosivat pientä koiraa, joka ajoi, kaivoi, pyydysti, ui kiinni tai nouti saaliin.

Vuoden 1826 The Sporting magazinen lukijapalstalla selvitetään seikkaperäisesti, miten monipuolinen koira terrieri on:

”About fifty years ago I was given a terrier bitch named Fury, which was brought from Belvoir Castle by my schoolfellow Bob T. Her progeny was so much prized sir William T. offered fifty guineas for one of them – – – I have probably the very best of the fighting terrier, of her weight, in England.  I have also a favorite, which will not fight at all but is a capital rat-catcher. I have, more over, of another sort, a slender ill-formed terrier, which will attack and subdue any thing in the shape of vermin. Also another, of another sort, for I have terriers of various breeds – which will engage in any broil or battle with any living creature. I posess, in addition of these, a small, long-backed duck-legged animal of the Scotch breed, which scarcely bears the resemblance of the canine species.”

Lisäksi kirjoittaja mainitsee lemmikkiterrierin, jollainen sopii antaa lahjaksi hienolle naiselle.

Samassa lehden numerossa toinen kirjoittaja kehuu Staffordilaisen Bob Jonesin terrierit maan parhaiksi.
”Jos jotain huonoa niissä on, niin se, että ne ovat liian suuri vihollinen ketulle”, kirjoittaa nimimerkki Kettujen ystävä.   

  

Edwin Landseer: Jocko With Hedgehog. 1828

Lisää kiinnostavaa katsottavaa terriereistä mm. englantilaisen Honeymistin blogissa http://www.honeymist.com/history.htm. Terrierman kirjoittaa blogissaan amerikkalaisista käyttöterriereistä ja historiasta yleensä.

Tämä blogi on omistettu KVM terrieri Pikille, joka seitsenvuotiaana, saavutettuaan jo kaiken mitä koira vain voi, ja oltuaan kaikkea mitä koira vain pystyy, jäi metsästysreissulla auton alle – kuten kymmenet ja sadat kollegansa joka vuosi.
R.I.P. Piki
Olit kauhu🙂