Avainsanat

, , , , , , ,

”A drink with your dog brings having a drink to another level”
-Stuie, tammikuu 2012

 

Mietteliäs kenraali koirineen tavernassa vuonna 1781. Itse taideteos on noin samoilta ajoilta.

 

Vuoden 2012 alusta Suomeen saatiin vihdoinkin lakimuutos: palattiin ikäänkuin vanhaan, eurooppalaiseen perinteeseen, jossa koirat (ja toki muutkin lemmikit) saavat seurata omistajiaan pubeihin, ravintoloihin ja kahviloihin.
Peninkulmilla -blogi on ollut  asian suurin ja poliittisin äänitorvi maassamme jo vuodesta 2010 saakka.

Nyt laki on vallinnut maassamme yhdeksän kuukautta. Tuntuu kuin isätön lapsi olisi vasta syntynyt!
Kun perinne katkaistaan ja kun sitä sitten lainvoimalla yritetään takaisin ujuttaa, on tulos vähintäänkin puolivillainen.
Kerronpa tarinani.

Olin koirani kanssa kalassa. Tämä suomalainen ketju mainostaa itseään koiraystävällisenä. Nautin baarin takaosassa toista olutpullollistani iloisten ystävien ympäröimänä. Yks’kaks tarjoilija alkoi huudella koirien nukkumaanmenoajasta. Kello oli silloin 00:20 ja olimme istuneet ravintolassa vajaan tunnin.

Paikalla oli maanantaiksi paljon porukkaa, sellaista mukavaa sorinaa. En kiinnittänyt juuri huomiota tarjoilijan kummallisiin sanoihin – ja olihan se sanottu monen pöydän yli metrien päästä.
Sitten pöytäseurueestamme eräs herrasmies lähti hakemaan lisää juotavaa.
Miehen palatessa tarjoilija jatkoi hämärää juttuaan koirien nukkumaanmenoajasta. Hän myös lisäsi, että ”yleensä täällä koirat ajetaan pois jo aikaisemmin”. hetkinen – tähän en ollut vielä törmännyt.
Ilta päättyi olotilaan nimeltä äimän käki eikä se johtunut alkoholista. Itseasiassa tarjoilija sai epä-ammattimaisella ja epäkoiraystävällisellä auktoriteetillaan koko seurueen hämmennyksiin. 

Ilta oli rikki. Ymmärsin, että minun on poistuttava vain siksi koska tarjoilija on niin päättänyt. Kyrpiintyneen tarjoilijan ei tarvitse kertoa syytä, ei selittää, ei pahoitella, ei vastata kysymyksiin. Ei edes katsoa asiakasta silmiin.

Tästäkö minä maksan? Tännekö minä tulen tätä hakemaan? En varmasti!

Mutta että koirien nukkumaanmenoaika? Onhan se toki ”koiraystävällistä” – että joku ajattelee noin huolehtivasti!!

Tuo oli tietenkin silkkaa paskaa – sitä puolivillaista lässytystä, jota kännisiin asiakkaihin ajat sitten kyllästynyt, voimaton, tylsä, liikaa tupakoiva ja liian kauan alalla ollut pubityöntekijä jauhaa. Mutta rangaistessaan minua hän saa vallankokemuksen kostuttamaa tyydytystä. Ilo se on pienikin, kun saa purkaa itseään niihin helpompiin ja heikompiin tapauksiin – koirien omistajiin.

Poistuessani kysyin kasvotusten, mihin aikaan tuo koirien valomerkki annetaan? Miksei siitä ole tiedotettu aiemmin? Tupakalle kiirehtivä, katsetta välttelevä tarjoilija ei vastaa kysymykseeni.

Olisinko voinut muuta kuin repäista tiskillä upo-uuden kanta-asiakkaskorttini kahtia? Tarjoilija puolestaan henkäilee, että minulla on porttikielto paikkaan – aina kun hän on töissä.

Että tälläiseen epäammattimaiseen sontaan ja ailahtelevaiseen palveluun pitää varautua ainakin Punavuoren Ahvenessa.
So-called dog friendliness – tottatosiaan!

Tarinan opetus on, että jos liikut koirasi kanssa Suomen ravitsemusliikeissä, varaudu mielivaltaan, yllättäen sovellettaviin ”uusiin” sääntöihin, nöyryytyksiin ja ystävien sääliviin katseisiin – kun joudut poistumaan jopa kesken tuoppisi.

Delifoxin opetus näyttää olevan lopulta se, että jos tulet sosiaalisiin tiloihin koirasi kanssa niin saat ottaa potkutkin vastaan kuin koira.

Lopuksi varsinainen opetus: valokuvia peri-brittiläisistä pubeista, cheers!

Lähde – source: dogsinpubs.com

Äitikoira ja poika takkatulen ääressä englantilaisessa pubissa syyskuussa 2012. Lähde – source: dogsinpubs.com

Jos teet näin taikka et tee – ja et tietenkään tee Suomessa. Silti tarjoilija voi näyttää sinulle ovea milloin hänestä siltä tuntuu. Usko pois, se on vain paskaa palvelua – käytännössä asiakkaan nöyryyttämistä.