Avainsanat

, , , , , , , ,

Kesykoirilla on sudelta perityvä kyky hahmottaa ja ilmaista eri sävelkorkeuksia ja äänteitä sekä näiden yhdistelmiä. Juuri ulvonta on suden yksilöllisen tonaliteetin, ”oman äänen” ilmaisua. Suden ulvontaa ei varmaan vieläkään täysin ymmärretä, mutta tiedetään, että lauman jokaisella jäsenellä on oma äänensä, jonka susiperheen jäsenet osaavat helposti tunnistaa. Tällainen kyky tietenkin vaatii eläimeltä tarkkaa korvaa, mitä tulee sävelkorkeuteen, tonaliteettiin, äänen väriin ja fraasin vokalisaatioon, äänteiden kestoon, rytmiin jne. Tarkkaa korvaa tarvitaan niin toisen kuuntelussa eli tulkinnassa kuin oman ilmaisun tuotossa. Tämä kaikki käy sudelta luonnostaan – eihän kukaan ”vaadi” siltä muuta kuin sen oman lajin tyypillistä suoritusta.
Sen sijaan videon husky -koiralta sitä vaaditaan joitain muutakin – kesykoiran perinnöllistä taitoa kuunnella ja matkia ihmistä:

On selvää, ettei Mishkan imitaatioiden hämmästyttävä osumatarkkuus ole sattumaa. On myös merkillepantavaa, että koira osuu oikeaan useimmin juuri ensimmäisellä yrittämällä – ”vaistomaisesti”. Vaikka Mishka on selvästi lahjakas, on oletettavaa, että sitä on harjoitettu runsaasti. Mutta aivan kuten meillä ihmisilläkin, ovat toiset auditiivisesti herkempiä ja toisia nokkelampia matkimaan. Tämä johtuu tietenkin tietyistä geenistä tai geeneistä. Seuraava kysymys onkin, voisiko jalostuksella saamaan aikaan puhuvan koirarodun?

Pieni pentu ääntelee synnynnäisesti vikisemällä. Hyvin pian se alkaa myös ulvoa yhdessä muiden kanssa. Kun pennun vuorovaikutustaidot kehittyvät, kehittyy sen äänteellinen ilmaisu ja sen ymmärrys. Sillä on luonnostaan kyky ilmaista ja erottaa eri vokaaleja ja konsonantteja toisistaan. Olen aiemmin huomauttanut, että ihmisellä ja koiralla on yksi yhteinenkin ”voimakonsonantti”, R. Lisäksi on selvää, että aikuisen suden ulvonta oo-uu-aa- vokaalien hienovaraisine vaihteluineen eroaa pelokkaan tai pentusuden ii -äänteisestä vikinästä.

Osaako susi matkia ihmistä? Epäilen. Kyseessä on luultavasti kesyn lajin ominaisuus, joka on kehittynyt koiriimme yhteiselomme mittaan. Susi ei myöskään helpolla opi lukemaan ihmisen katseen osoittavia vihjeitä eikä osoittavia käsimerkkejä, jotka taas koira oppii vaivatta. On kuitenkin selvää, että noiden hyödyllisten synnynnäisten herkkyyksien tai kykyjen synty on ollut mahdollista vain siltä pohjalta, että susi on perinpohjaisesti perhekeskeinen ja pariuskollinen nisäkäs. Aivan kuten mekin, sudet tarvitsevat täyteläisiä kommunikaatiotaitoja pysyäkseen yhdessä perheensä kanssa läpi vuodenkierron, vuosien ja koko elämän. Sudelle ei riitä pelkkä jokakeväinen parinmuodostus ja pentujen kasvatus aikuisikään. Ei, vaan se tarvitsee kumppaninsa ja sukunsa ympärilleen jokaisena vuodenaikana, elämänsä loppuun saakka. Tallainen yhteiselo edellyttää ja myös johtaa toisen läpikotaiseen tuntemiseen, jonkinlaiseen ”samaistumiseen” – jopa niin, että opitaan toiselta ”uutta kieltä”, kuten koira voi oppia ihmiseltä.

Lisää ”puhuvista koirista”:
http://www.scientificamerican.com/article/fact-or-fiction-dogs-can-talk/

Kesykoirat ”puhuvat suden kieltä”. Kesyillä koirilla on myös kyky oppia inhimillistä viestintää kuten käsimerkkejä, viittomia ja sanoja. Kuva: Mark Andersson.