167: Englantia puhuva koira. This dog can speak English.

Avainsanat

dog vocalisation, dog vocalization, koiran ääntely, koirien musikaalisuus, Mishka, Mishka puhuva koira, suden käyttäytyminen, talking dog, wolf behavior

Kesykoirilla on sudelta perityvä kyky hahmottaa ja ilmaista eri sävelkorkeuksia ja äänteitä sekä näiden yhdistelmiä. Juuri ulvonta on suden yksilöllisen tonaliteetin, ”oman äänen” ilmaisua. Suden ulvontaa ei varmaan vieläkään täysin ymmärretä, mutta tiedetään, että lauman jokaisella jäsenellä on oma äänensä, jonka susiperheen jäsenet osaavat helposti tunnistaa. Tällainen kyky tietenkin vaatii eläimeltä tarkkaa korvaa, mitä tulee sävelkorkeuteen, tonaliteettiin, äänen väriin ja fraasin vokalisaatioon, äänteiden kestoon, rytmiin jne. Tarkkaa korvaa tarvitaan niin toisen kuuntelussa eli tulkinnassa kuin oman ilmaisun tuotossa. Tämä kaikki käy sudelta luonnostaan – eihän kukaan ”vaadi” siltä muuta kuin sen oman lajin tyypillistä suoritusta.
Sen sijaan videon husky -koiralta sitä vaaditaan joitain muutakin – kesykoiran perinnöllistä taitoa kuunnella ja matkia ihmistä:

On selvää, ettei Mishkan imitaatioiden hämmästyttävä osumatarkkuus ole sattumaa. On myös merkillepantavaa, että koira osuu oikeaan useimmin juuri ensimmäisellä yrittämällä – ”vaistomaisesti”. Vaikka Mishka on selvästi lahjakas, on oletettavaa, että sitä on harjoitettu runsaasti. Mutta aivan kuten meillä ihmisilläkin, ovat toiset auditiivisesti herkempiä ja toisia nokkelampia matkimaan. Tämä johtuu tietenkin tietyistä geenistä tai geeneistä. Seuraava kysymys onkin, voisiko jalostuksella saamaan aikaan puhuvan koirarodun?

Pieni pentu ääntelee synnynnäisesti vikisemällä. Hyvin pian se alkaa myös ulvoa yhdessä muiden kanssa. Kun pennun vuorovaikutustaidot kehittyvät, kehittyy sen äänteellinen ilmaisu ja sen ymmärrys. Sillä on luonnostaan kyky ilmaista ja erottaa eri vokaaleja ja konsonantteja toisistaan. Olen aiemmin huomauttanut, että ihmisellä ja koiralla on yksi yhteinenkin ”voimakonsonantti”, R. Lisäksi on selvää, että aikuisen suden ulvonta oo-uu-aa- vokaalien hienovaraisine vaihteluineen eroaa pelokkaan tai pentusuden ii -äänteisestä vikinästä.

Osaako susi matkia ihmistä? Epäilen. Kyseessä on luultavasti kesyn lajin ominaisuus, joka on kehittynyt koiriimme yhteiselomme mittaan. Susi ei myöskään helpolla opi lukemaan ihmisen katseen osoittavia vihjeitä eikä osoittavia käsimerkkejä, jotka taas koira oppii vaivatta. On kuitenkin selvää, että noiden hyödyllisten synnynnäisten herkkyyksien tai kykyjen synty on ollut mahdollista vain siltä pohjalta, että susi on perinpohjaisesti perhekeskeinen ja pariuskollinen nisäkäs. Aivan kuten mekin, sudet tarvitsevat täyteläisiä kommunikaatiotaitoja pysyäkseen yhdessä perheensä kanssa läpi vuodenkierron, vuosien ja koko elämän. Sudelle ei riitä pelkkä jokakeväinen parinmuodostus ja pentujen kasvatus aikuisikään. Ei, vaan se tarvitsee kumppaninsa ja sukunsa ympärilleen jokaisena vuodenaikana, elämänsä loppuun saakka. Tallainen yhteiselo edellyttää ja myös johtaa toisen läpikotaiseen tuntemiseen, jonkinlaiseen ”samaistumiseen” – jopa niin, että opitaan toiselta ”uutta kieltä”, kuten koira voi oppia ihmiseltä.

Lisää ”puhuvista koirista”:
http://www.scientificamerican.com/article/fact-or-fiction-dogs-can-talk/

Kesykoirat ”puhuvat suden kieltä”. Kesyillä koirilla on myös kyky oppia inhimillistä viestintää kuten käsimerkkejä, viittomia ja sanoja. Kuva: Mark Andersson.

Loki 164: Kanadalaisia koiria 1800 -luvulta. Painted 19th century dogs from Canada.

Avainsanat

Canadian artist, Canadian dogs, Canadian painter, Carolus Krieghoff, dog carts Canada, dogs canadian art history, dogs in art, Early Canadian dogs, Early Labradors, history of the Golden Retriever, history of the Labrador retriever, history of the Newfoundland Dog, history of the Newfoundlandin, kanadalainen taidemaalari, kanadalainen taiteilija, kanadalaisia rekikoiria, Kanadan taidehistoria koira, labradorinnoutajan historia Kanada, newfoundlandinkoiran historia, vetokoiria Kanada

Jo omana aikanaan suosittu taidemaalari Cornelius Krieghoff on kuuluisa kanadalaisista maisemistaan ja sikäläistä ulkoilmaelämää esittävistä kuvistaan.
Krieghoff syntyi Amsterdamissa vuonna 1815. Vuonna 1836 hän muutti New Yorkiin. Liityttyään armeijaan hän lähti joukkojen mukana Floridan sotaan ja sieltä palattuaan muutti Montrealiin vuonna 1846.

Kanadassa Krieghoff ystävystyi Kahnawake -reservaatissa asuneiden Mohawks -heimolaisten kanssa.
Sitten taiteilija perheineen muutti Quebecin kaupunkiin.

Vuonna 1854 Krieghoff palasi Eurooppaan jossa viihtyi vuoden verran, palaten takaisin Kanadaan. Myös vuosien 63-68 aikana hän asui Euroopassa. Sitten hän muutti Chicagoon eläkepäiviään viettämään, jossa kuoli keväällä 1872.

Koirat olivat Krieghoffille tärkeitä, sillä lähes kaikissa hänen maalauksissan niitä näkee. Ja millaisia koiria ne ovatkaan! Mustat, ja etenkin erilaiset newfoundland -tyyppiset koirat joskus melkein kansoittavat Krieghoffin töitä.
Nöffimme ja noutajiemme esi-isä oli ilmeisesti tunnettu ja yleinen peni manner-Kanadassakin.

OHJE: Nähdäksesi koirat paremmin, klikkaa kuvat suuremmiksi.
ADVISORY: For seeing the dogs in the paintings better, click the images!

 

Chopping Logs Outside A Snowcovered Log Cabin, eli pöllejä tekemässä hirsituvan luona

Talvinen näkymä Laurentiansista, Laval -joelta. Vuodelta 1862

Varhainen kanadalainen maatalo. Vuodelta 1859

Talvimaisema. 1840 -luku

Tullinpuomi. 1859

Paaston rikkominen.

Ja viimeisenä näytän teille kuvan upseerin sotasaalis- ja palkintohuoneesta. Sen Krieghoff maalasi vuonna 1846 ja ilmeisesti juuri Montrealiin muutettuaan. Taitelija tunnetaan hyvin yksityiskohtaisesta ja pikkutarkasta kuvakerronnastaan, mikä tässä maalauksessa tulee erittäin selvästi ilmi:

Kun katsoo näitä maalauksia tarkemmin, käy selväksi, että Krieghoff kuvasi etenkin kanadanranskalaisten elämää: esimerkiksi, paastoavan perheen kodin seinällä on katolinen pyhimyskuva ja rukousnauhoja. Krieghoffin maalauksissa näkyy myös maan alkuperäiskansojen merkkejä. Näitä ovat ainakin koristeelliset vyöt ja takkien kirjavat nauha-aplikaatiot. Ehkäpä moni malli oli puoliverinen, jos ei aivan innu.
Juuri ranskalaisperäiset siirtolaiset solmivat läheiset suhteet alkuperäisväestöön, erityisesti innuihin (nimitys ”intiaani” on perusteiltaan täysin väärä, Amerikka ei ole Intia, vaikka Kolumbus niin luuli ja nimitti maan asukkaat intiaaneiksi).

Kanadan vanhoista kansoista ja Krieghoffista lisää toisella kertaa.
Nyt vain toivotan tunnelmallista ja sopivan kiireistä joulun odotusta kaikille lukijoilleni. 

Loki 144: Kesken unien heräävä karhu on vihainen, aina. Finnish hunters woke up a bear, at purpose?

Avainsanat

bear attack in Finland, hunt crime, Jämtland Spitz, karhu horrostaa, karhu hyökkää ihmisen kimppuun, karhu hyökkää Orivedellä, karhun horrostaminen, karhun hyökkäys, karhun pesä, karhun talviuni, karhunpesä, metsästysmokat, metsästysrikos, Russian Hound, venäjänajokoira

Kaksi metsästäjää olivat (omien sanojensa mukaan) jänisjahdissa Orivedellä, Etelä- ja Keski-Suomen rajoilla. Uutisten mukaan heillä oli mukanaan kaksi koiraa, jämtlanninpystykorva ja venäjänajokoira sekä haulikko.

Tässä kohtaa metsästysasiaa tunteva ihmettelee, miksi mukana on jämpti, hirven- ja karhunpyyntiin jalostettu rotu, jos kerran ollaan jänöstämässä? http://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4mtlanninpystykorva

Tapahtumat etenivät niin, että koirat saivat hajun ja lähtivät juoksemaan omaan suuntaansa etäälle miehistä. Siellä ne alkoivat haukun. Jämptlanninpystykorva on koira, jonka metsästystekniikka perustuu voimakkaalle, sitkeälle haukulle. Myös venäjänajokoira voi innostua haukkumaan tietyssä tilanteessa http://www.venajanajokoirayhdistys.net/index.php?sivu=rotu

Kun miehet saivat näköyhteyyden koiriinsa, he näkivät niiden haukkuvan ojanpenkalla. Asiaa nyt tutkivan poliisin mukaan paikasta näkee selvästi, että siinä on karhunpesä. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288536601639.html

Miehet kävelivät penkan äärelle, pesän suulle.

Pesässä lepäävä karhu ei ollut vain herännyt kesken horroksen, vaan oli stressaantunut minuuttikaupalla kestävästä häiriköinnistä. Ja nyt vielä ihmisen haju – se sai naaraan kierähtämään ulos ja hyökkäämään kaksijalkaisen kimppuun. Episodi päättyi siihen, että toinen miehistä ampui karhun ja siten kerralla pelasti heidät kaikki.

Mutta onko tässä tarinassa sankareita? Mikä sai metsästäjät etenemään karhun pesälle? Miksi he eivät komentaneet koiriaan pois, kun näkivät niiden haukkuvan penkkaa? Miksi he eivät kääntyneet kannoillaan ja kävelleet vähin äänin pois? Pitäiskö tällaisilta ”metsästäjiltä” ottaa luvat ja aseet pois?

Minusta pitäisi – ja laittaa uudelleen opiskelemaan metsästysasioita. Sanoinkuvaamattoman typerää tyhmyyttä.

http://www.karjalainen.fi/fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/24289-karhun-ampumista-tutkitaan-torkeana-metsastysrikoksena

Vain muutama viikko sitten kirjoitin täällä Peninkulmilla karhuista ja vertailin niitä jossain mielessä toiseen pelkoa herättävään eläimeen, suteen. Kuitenkin näissä on vissi ero. Karhua tulee kunnoittaa eikä sitä pidä turhaan häiritä, koska jos se hermostuu, ei se epäröi käydä sumeilematta päälle. Koiraeläin susi ei käyttäydy näin, vaan tarkkailee, laskee ja arvioi. Karhu ei vaivaudu tällaiseen aivotoimintaan, koska se on pohjoisten metsien kuningas. Yksi käpälän heilautus riittää osoittamaan että muut ovat pelkkiä kärpäsiä.
https://peninkulmilla.wordpress.com/2012/11/27/loki-138-mielestasi-sudet-rivat-kuulu-suomen-luontoon-so-you-say-wolves-are-dangerous-should-be-eliminated/

Loki 137: Koirat hyökkäävät pihaan. Uncontrolled laikas attack a watch dog

Avainsanat

berninpaimenkoira, cold-blooded dog breeds, dog attacking another dog, dog culture in Russia, hunting breeds of dogs, hunting spitzes, itä-siperianlaika, koira hyökkää toisen koiran kimppuun, koiran aggressio, koiran hyökkäys, koiran käyttäytyminen, koirien aggressio, koirien reviirikäyttäytyminen, koirien sosiaalinen käyttäytyminen, kylmäveriset koirarodut, laika, laikas attacking a Bern Mountain Dog, länsi-siperian laika, metsästyskoirien käyttäytyminen, Russian mongrels, sekarotuiset koirat, stray dogs in Russia, stray mongrels, venäläinen koirakulttuuri, venäläiset kulkukoirat

Maailmasta eivät koirat lopu. Kenneliiton mukaan Suomessa on yli 600 000 koiraa, mutta ihan kaikki koirat eivät ole rekisteröityjä tai vakuutuksenkaan piirissä. Lisäksi sekarotuisten määrä kasvaa vauhdikkaasti, kun kotiin otetaan yhä useammin ulkomaalainen ns. adoptiokoira eli liiton lukuun lienee reilua lisätä joku tuhat. 

Venäjän luvut ovat moninkertaisesti hämärämmät, koska koirista iso osa on sekarotuisia, rekisteröimättömiä pystykorvia ja muita maatiaisia. Näinhän oli Suomessakin vielä 1970 -luvulla. Mutta Venäjän koirakulttuuri elää kahlitsematonta, ikuista 1800 -lukua, jossa koirat kaikkialla kulkevat ja lisääntyvätkin vapaasti.

Suuresta vapaudesta seuraa suuria paikallisia ongelmia: koirien raportoidaan ahdistelevan milloin minkäkin kylän ja kaupungin asukkaita. Itse koiratkin joutuvat uhreiksi – niitä massamurhataan ja myrkytetään salaa tai laillisesti.
Koirien koiramainen käyttäytyminen ei ole millään tavalla koirien vika. Vapaana kuljeksiva koira käyttäytyy kuten villilajitoverinsa susi. Se on aina utelias tutkimaan uusia paikkoja, etsimään uusia ruuanlähteitä. Tavallinen piski perusjätkä haluaa myös varovaisesti laajennella reviiriään ja samalla metsästysmaitaan. Se varastaa mielellään jos siihen vain tulee tilaisuus; se painostaa laijtovereitaan ja saaliseläimiään ja tappaa, mikäli se arvelee tuosta selviävänsä ja hyötyvänsä. Kylillä jolkuttava piski harjoituttaa sekä kehoaan ja sosiaalista mieltään pienillä, toistuvilla vierailuilla naapurikylille. Se rähinöi osoittaakseen elinvoimaansa ja pelästyttääkseen kilpailijat seinustalle. Se murisee ihmisille ja vilauttaa hampaitaan – koirankieltä yhtäkaikki. Pysy kaukana! se sanoo. Sinä satutat minua ja minä pelkään sinua, mutten enää suostu kiusattavaksesi!
Koiramielen rajana on vain horisontti – ja ihminen, tuo julma kaksijalkainen jumala, joka samalla myös osaa houkuttaa luokseen.
On selvää, että venäläiset hurtat ovat onnellisia, kun saavat noin harjoittaa luonnollisia kykyjään ja taipumuksiaan – etu, mistä moni länsimainen hauveli joutuu pahan kerran tinkimään.

Venäjän koiraongelman syy ei ole tietenkään koirien, vaan yhteiskunnan rakenteellisen murroksen. Perinteiden nopeaa hajottamista seurasi syvien kansankerrosten kulttuuris-taloudellinen taantuma, mikä useinkin johtaa työttömyyteen, masennukseen, sosiaaliseen rappeutumiseen, osattomuuteen ja päihdeongelmiin. Tuonkaltaisissa ihmisyhteisöjen murtumissa heikoimmat jäsenet jätetään selviämään keskenään – niin kuin nyt koiratkin.

On väärin ajatella, että kaikki Ryssanmaalla vapaina jolkuttavat penit olisivat puolivillejä karkulaisia. Mielenkiintoiseksi tutkimuskentäksi – mutta myös haasteelliseksi siivottavaksi alueen tekee nimenomaan se, että kilteimmät kotikoirat ja varsinaiset kodittomat kulkukoirat kohtaavat toisensa yhteisellä maalla. Tai, kuten seuraava klippi todistaa, myös toisen maalla.

Kaksi tavallista, metsästykseen käytettävää arktista pystykorvaa eli laikaa tunkeutuu vieraalle pihalle, jossa vartioi 50 -kiloinen berninpaimenkoira. Katsastettuaan pihan erittäin huolellisesti laikakoirat hyökkäävät ýkskaks varoittamatta vahdin kimppuun. Berni ei osaa juuri tapella – rotu kun on jalostettu lempeäksi ja sairaalloisen hitaaksi vetojuhdaksi. Berninkoira on koirien kylmäverinen.
Se selviää vaivoin ja vain, koska se on niin suuri, vahva ja paksuturkkinen.

Internet on pullollaan toinen toistaan parempia lähteitä jokaiselle, joka on kiinnostunut tutkimaan alkuperäistä koirien käyttäytymistä – taikka sitten ”vanhanaikaista” koirakulttuuria nyky-Venäjällä.

Loki 133: Kesykoirat syövät lajitoveriaan. Cute cannibal domestic dog pups

Avainsanat

cannibalism among dogs, cannibalism among domestic dogs, kannibalismi, laika, laika puppies, mongrel spitz, pystykorvan pentu, spitz puppies

Joskus väitetään, että eräs kesykoirien ja villikoirien ero on siinä, että kesykoirat eivät syö lajitovereitaan.

Tämä on sikkaa kaunistelua. Kesykoirat popsivat joskus ihan mielellään sukulaisiaan – jopa omia sisariaan.

Varsinaiseen koirien sukuun eli canis -perheeseen kuuluvat kesyt koiramme sekä villilajiset susi, kojootti, dingo ja sakaali. 

 

 

Nämä suloiset sekarotuiset pystykorvan pennut popsivat sisartaan.

Taustalla laulaa satakieli niin ihanasti.