Loki 165: Joulu, joulu tulla saa, juhla armahainen. The Solstice’s behind !
23 maanantai Jou 2013
23 maanantai Jou 2013
18 keskiviikko Jou 2013
Avainsanat
Canadian artist, Canadian dogs, Canadian painter, Carolus Krieghoff, dog carts Canada, dogs canadian art history, dogs in art, Early Canadian dogs, Early Labradors, history of the Golden Retriever, history of the Labrador retriever, history of the Newfoundland Dog, history of the Newfoundlandin, kanadalainen taidemaalari, kanadalainen taiteilija, kanadalaisia rekikoiria, Kanadan taidehistoria koira, labradorinnoutajan historia Kanada, newfoundlandinkoiran historia, vetokoiria Kanada
Jo omana aikanaan suosittu taidemaalari Cornelius Krieghoff on kuuluisa kanadalaisista maisemistaan ja sikäläistä ulkoilmaelämää esittävistä kuvistaan.
Krieghoff syntyi Amsterdamissa vuonna 1815. Vuonna 1836 hän muutti New Yorkiin. Liityttyään armeijaan hän lähti joukkojen mukana Floridan sotaan ja sieltä palattuaan muutti Montrealiin vuonna 1846.
Kanadassa Krieghoff ystävystyi Kahnawake -reservaatissa asuneiden Mohawks -heimolaisten kanssa.
Sitten taiteilija perheineen muutti Quebecin kaupunkiin.
Vuonna 1854 Krieghoff palasi Eurooppaan jossa viihtyi vuoden verran, palaten takaisin Kanadaan. Myös vuosien 63-68 aikana hän asui Euroopassa. Sitten hän muutti Chicagoon eläkepäiviään viettämään, jossa kuoli keväällä 1872.
Koirat olivat Krieghoffille tärkeitä, sillä lähes kaikissa hänen maalauksissan niitä näkee. Ja millaisia koiria ne ovatkaan! Mustat, ja etenkin erilaiset newfoundland -tyyppiset koirat joskus melkein kansoittavat Krieghoffin töitä.
Nöffimme ja noutajiemme esi-isä oli ilmeisesti tunnettu ja yleinen peni manner-Kanadassakin.
OHJE: Nähdäksesi koirat paremmin, klikkaa kuvat suuremmiksi.
ADVISORY: For seeing the dogs in the paintings better, click the images!
Chopping Logs Outside A Snowcovered Log Cabin, eli pöllejä tekemässä hirsituvan luona
Talvinen näkymä Laurentiansista, Laval -joelta. Vuodelta 1862
Varhainen kanadalainen maatalo. Vuodelta 1859
Talvimaisema. 1840 -luku
Tullinpuomi. 1859
Paaston rikkominen.
Ja viimeisenä näytän teille kuvan upseerin sotasaalis- ja palkintohuoneesta. Sen Krieghoff maalasi vuonna 1846 ja ilmeisesti juuri Montrealiin muutettuaan. Taitelija tunnetaan hyvin yksityiskohtaisesta ja pikkutarkasta kuvakerronnastaan, mikä tässä maalauksessa tulee erittäin selvästi ilmi:
Kun katsoo näitä maalauksia tarkemmin, käy selväksi, että Krieghoff kuvasi etenkin kanadanranskalaisten elämää: esimerkiksi, paastoavan perheen kodin seinällä on katolinen pyhimyskuva ja rukousnauhoja. Krieghoffin maalauksissa näkyy myös maan alkuperäiskansojen merkkejä. Näitä ovat ainakin koristeelliset vyöt ja takkien kirjavat nauha-aplikaatiot. Ehkäpä moni malli oli puoliverinen, jos ei aivan innu.
Juuri ranskalaisperäiset siirtolaiset solmivat läheiset suhteet alkuperäisväestöön, erityisesti innuihin (nimitys ”intiaani” on perusteiltaan täysin väärä, Amerikka ei ole Intia, vaikka Kolumbus niin luuli ja nimitti maan asukkaat intiaaneiksi).
Kanadan vanhoista kansoista ja Krieghoffista lisää toisella kertaa.
Nyt vain toivotan tunnelmallista ja sopivan kiireistä joulun odotusta kaikille lukijoilleni.
18 perjantai Lok 2013
Posted bullies, bullit eli bulldogit, Koiraroduista, Koirien historia, metsästäminen, terrierit
inAvainsanat
amerikanpitbullterrieri, amerikanstaffordshirenterrieri, apbt, breeding qualities in dogs, bull and terrier, dog's instinct, gameness, koiran aggressio, koiran ominaisuuksien jalostaminen, koiran riistainto, koiran riistavietti, koiran sitkeys, koiran tappelunhaluisuus, parsonrussel, parsonrusselterrier, pitbullterrieri, taistelukoira, taistelukoirarotu, tappelukoirat, working terriers
Vaikka tekee kipeää ei haittaa! Tarttumis- ja kiskomisleikit herkästi oppiva koira ei hevillä luovuta ”suupalastaan”. Kuvan koira on amerikanbulldogi ja koska olen tavannut sen parikin kertaa, voin vakuuttaa että kyseessä on oikein ”sivistynyt herrasmies”. Kuva: harrieerikäinen.fi
Useita bulldog- ja terrierirotuisia koiria kuvaillaan englanninkielessä sanalla gameness. Vanhemmassa koira- ja metsästyskirjallisuudessa aiheelle omistetaan kokonaisia lukuja ja teoksia. Ennen tuliaseiden yleistymistä koiralla metsästäminen tapattamiseen asti oli vallitseva tekniikka, jota ehdittiin harjoittaa kymmeniä tuhansia vuosia – ennenkuin moderni aikamme teki siitä laitonta. Britanniassa kettujahdit loppuivat vuonna 2005 parlamentissa säädetyn Hunting Act 2004 -lain tultua voimaan. Saksassa perinteiset, villisikoja ja kettuja laumoissa jahdanneet koiralaumat joutuivat työttömäksi yllätysyllätys, Hitlerin tekemän lainmuutoksen johdosta.
Suomeksi gameness ei kääntyne paremmaksi kuin taistelu- ja tappoinnoksi. Sana viittaa tietenkin sudelta periytyvään, evolutiiviseen selviämisvälineeseen, intoon ja kykyyn pyydystää mahdollisimman paljon riistaa, jota sitten ihmisen suorittaman painokkaan valinnan ja harjoituksen keinoin lisätään.
Gameness ei tarkoita samaa kuin riistavietti, joka on laajempi ja myös epämääräisempi (abstraktimpi) käsite. Riistavietillä kun voidaan kuvata esimerkiksi kykyä tai intoa jäljittää riistaa hajuaistin avulla. Cockerspanielin riistaviettiä voidaan kehua erinomaiseksi, mutta kukaan ei edes oleta, että sen taistelu- ja tappointo olisi lähelläkään samaa.
Sen sijaan, maalaisten ja syrjäseutujen sekarotuiset terrierikoirat ylpeilivät tappokyvyillään. Se koira, ken listi eniten rottia, kettuja tai mäyriä, saattoi päästä jopa muotokuvaan. Toisaalla ikivanhoja bulldoggi- ja mastiffikoiratyyppejä käytettiin suurriistan metsästyksessä ja puolivillin karjan käsittelyn hallinnassa.
Läpi ihmisen ja koiran yhteisen, pitkänpitkän taipaleen, aina 1900 -luvulle saakka, taistelu- ja tappointo on ollut koiran käyttöä jopa merkittävimmin määrittänyt ominaisuus. Aikoinaan se oli hyvän metsästyskoiran merkki.
Amerikkalaisella kantakirjauroksella, parsonrusselterrieri Beacon Samilla oli sukutaulussaan reilu annos pitbull -verta, mikä hyvin näkyykin. Risteytyksillä haluttiin kasvattaa terrierin metsästysinnokkuutta ja peräänantamattomuutta. Bull-and-terrierin perimä on yhä havaittavissa tietyissä parson -linjoissa.
Hullunrohkeita, fyysisessä kamppailussa pärjääviä, periksiantamattomia koiria käytettiin petoriistajahdissa sekä niin sanottujen haittaeläinten hävittämisessä. Yhtälailla näistä koirista oli mittaamatonta hyötyä sodankäynnissä ja yhteisön suojelussa.
Samoja koiria on käytetty tuhansien vuosien ajan myös puhtaaseen huvitteluun – erilaisiin tappelunäytöksiin. Näillä otteluilla oli kuitenkin tärkeä jalostuksellinen funktio: voittajakoirat olivat arvostettuja mestareita, jotka synnyttivät uusia voitokkaita jälkeläisiä. Sellaisia halusivat tilallisetkin mailleen jyrsijä- tai pienpetokantaa kontrolloimaan.
Tietyn koirarodun tai koirayksilön aggressiivisuus ja kyvyt tapella lähikontaktissa toista eläintä vastaan olivat ominaisuuksia joita ihminen arvosti ja joita hän pyrki tarvittaessa maksimoimaan. Toki näistä ominaisuuksista koitui haittaakin. Moni koira sai maksaa hengellään suuresta aggressiivisudestaan tai ”liiasta” periksiantamattomudestaan. Väärässä paikassa toteutettua tappelua ja tappoa ei historian ihminen katsonut hyvällä ja koiraa rangaistiin julmasti.
Jo ainakin muinaisessa Egyptissä 4000 vuotta sitten tunnettin sotakoirat kuin myös pienet, ketterät rottakoirat. Pitkäaikaisen ja harkitun kasvatustyön tuloksena meillä onkin useita rotuja, joiden into ja tehokkuus suhteessa tappelemiseen ja tappamiseen ovat potentiaalisesti suurempia kuin niillä koirilla, joiden suhteen jalostus on tähdännyt aivan muunlaisiin toimiin. On myös muistettava, että perimään piiloutuneen potentiaalin saa kukkimaan tarkoituksenmukainen kasvatus ja harjoitus.
08 maanantai Hei 2013
Avainsanat
englanninspanieli, Irish Water Spaniel, irlanninvesispanieli, metsästysspanieli, Nothern Country Spaniel, noutava spanieli, Old English Water Spaniel, retrieving spaniels, Southern Country Spaniel, Tweed Water Spaniel, tweedinvesispanieli, vanhaenglanninspanieli, vesikoirat, water dogs
Edwin Cooperin (1783-1833) maalaus Vesispanieli. Paljon koira- ja hevosaiheita maalannut Cooper oli kotoisin Beccles -nimisestä kaupungista, joka sijaitsee rannikkoalueella itäisessä Englannissa. Kuva kertoo, että koira on enemminkin noutaja kuin spanieli – aivan kuten moderni irlanninvesispanielikin.
Huomaa, että Cooperin taulun spanieli kantaa riekkoa.
Riekko ei ole vesilintu.
Mikään taulussa ei viittaa erityisesti vesikoiraan – paitsi taulun nimi, jonka alkuperäisyydestä ei minulla suinkaan ole varmuutta. Mutta kuva taitaakin painottaa kyseisen koiran mahtavia noutajan ominaisuuksia. Näistä koirista tuli myös nykyisten noutajiemme esivanhempia.
Kyseessä voi olla vanhaenglanninspanieli, Old English Water Spaniel, jota Henry Walsh kuvaa tarkoin 1850 -luvun alussa ilmestyneessä kirjassaan The shot-gun and sporting rifle, and the dogs…
Ohessa kirjan kuvitusta:
Seuraavana eräs toinen 1800 -luvun puolivälin englanninvesispanieli (tuntematon taiteilija). Kiran takana siintää järvi tai karua meren lahtea:
Vanhat vesispanielityypit säilyivät ainoastaan etäisemmässä Irlannissa. Muualla vilkastunut koiranäyttelytoiminta ja rodunjalostus muutti rotuja ja loi uusia. Suureen muotiin tulleet Newfoundlandin koirat, siis nykyisten noutajiemme esivanhemmat, löivat laudalta aiemmin niin yleiset vesispanielit.
Irlanninvesispanieli esiintyi jo ensimmäisissä 1860 -luvun näyttelyissä. Rodussa yhdistyy saarivaltakunnassa kauan tunnetut vesikoirat, myös poodle- ja barbet-tyyppi.
1880 -luvulla irlanninvesispanielista muokattiin standardoitu rotu, jonka esikuvaksi otettiin alueen eteläosan koira, Southern Country Water Spaniel. Pohjoisempi tyyppi, myös tweedinspanieliksi kutsuttu, sulautui muihin rotuihin, muun muuassa nykyisiin noutajiin ja katosi nopeasti itsenäisenä rotuna.
19 keskiviikko Kes 2013
Avainsanat
Österbotten björn, bronze Newfoundland Dog, brown bear, brown Newfoundland Dog, city -karhu, city -susi, city björn, city varg, Eurasian bear, karhuhavainnot, lajitunnistus, maakarhu, Newfoundland dogs, newfoundlandinkoira, pihasusi, Pohjanmaan karhu, Pohjanmaan peto, ruskeakarhu, Seinäjoen susi, suburban bear, suburban wolves, susi Seinäjoella, taajamaihminen, taajamakarhu, taajamasusi, Ursus arctos, Vasa björn
City -karhu ilmestyi jalkapallokentälle Vaasassa Pohjanmaalla pari vuotta sitten:
Hmm. Onpa nallella pöyheä turkki!
Katsopa siihen selitys täällä
Pojat näkivät karhunpennun metsässä Vaasassa. Mutta, kyseessä ei ollutkaan karhu, vaan mitä luultavammin tämä
Karhuihin törmää useimmin niiden kiima-aikana juuri näihin aikoihin alkukesällä. Tarkoitukseni ei olekaan vähätellä asiaa, vaan herättää kiinnostusta luontoon ja sen tuntemukseen. Tähän liittyy kaksi asiaa. Suomalaisen kannattaisi osata erottaa toisistaan karhu ja koira, kuten pitäisi myös osata erottaa susi ja koira. Emmehän ole Kanariansaarilta; emme ole berliiniläisiä, newyorkilaisia tai englantilaisia, jotka eivät koskaan tule löytämään yhtäkään kettua suurempaa villipetoa kotiseuduiltaan.
Toisekseen, pedoilla pelottelu kääntyy itseään vastaan, kun rahanahne media hysteerisesti lietsoo ihmisiä näkemään karhuja ja susia jopa kerrostalojen pihalla (huomaa, linkki sisältää monta valokuvaa – Note: links includes a few photos about the ”wolf”).
Tuo Seinäjoen city-susi paljastui pian Aava -nimikseksi koiraksi.
Poliisi käyttää niukkoja resurssejaan tällaisiin turhiin pedonetsintöihin. Lemmikin omistajan kannalta vaarana on aina myös se että joku petoja pelkäävä surmaa tämän kotieläimen. Opetellaan siis tunnistamaan eläimiä, niiden kehonkieltä, elintapoja ja muuta, joista päätellen ne voidaan erittäin helposti erottaa toisistaan. Mennään metsään katsomaan villieläinten kotia. Jo lapsesta alkaen.
Myös siellä Pohjanmaalla, notta!
26 perjantai Huh 2013
08 perjantai Maa 2013
Avainsanat
ancestors of the modern Retrievers, fisherman's dog, fishermen's dogs, history of the Labrador retriever, history of the Newfoundland Dog, history of the Retrievers, kalastajan koira, kalastajien koirat, Newfoundlandin koirat ja noutajakoirien historia, noutajakoirien historia, noutajien esi-isät, vanhoja Newfoundlandin koirien kuvia
Newfoundland, noin 1900-20. Lähde: Kanadan sähköinen kansallisarkisto
Tohtorinna Lady Anne Grenfell sekä pennut Moody, Watch ja Spy. Näistä pennuista kasvoi riuskoja ambulanssikoiria – siis vetämään tohtori Wilfred Grenfellin rekeä tiettomillä, lumisilla taipaleilla. Noin vuonna 1899.
Joe Jonca ja labradorinkoiria. Jonca ajoi tämän viimeisen koirapostin Old Fort Bay’in vuonna 1936.
Poika ja koira ajelulla. Water Street, Bonavista, Newfoundland, noin 1900- 1920.
Tummankeltainen ja punainen (arvaan) koira tutustuu kissanpentuun. St. Pierre ja Miguelon, eteläinen Newfoundland, 1935. Lähde: Nova Scotian Museo.
Newfoundland oli varsinainen kalamaa. Eurooppalaisperäisten siirtolaisten työ ja koko elämä – myös koirat kehittyivät tuon elinkeinon ympärillä ja sitä palvelemaan. Myöhemmin tehokalastus ja hintojen polkeminen sekä kalakantojen heikkeneminen aiheuttivat pienyrittäjän ammatin taantuman. Nuoriakaan ei enää perinteinen paikallinen elämäntapa kiinnostunut. Lopulta 1980 -luvulla Newfoundland ajautui syvään rakennemuutokseen. Aivan rinnan tuon deklinaation myötä katosivat Newfoundlandin alkuperäiset maatiaiskoirat.
Malja näille vahvoille ja viisaille pienkalastajille ja heidän karvaisille kumppaneilleen, he pitivät pintansa neljäsataa vuotta !
21 torstai Hel 2013
Avainsanat
dogs breeding health problems, dogs sexual behavior, in-breeding problems, koirarotujen luominen, koirien neurologiset sairaudet, koirien seksuaalinen käyttäytyminen, koirien sisäsiittoisuuden ongelmat, koirien sisäsiittoisuus, making of breeds of dogs, rotujalostuksen ongelmat
Pohjoisamerikkalainen sirkusseurue Barnum and Baileys Circus vierailulla lastensairaalassa. Noin 1920.
Newfoundlandinkoiran sekä brittiläisten noutajien prototyypit ja kantamuodot kehittyivät pohjoisamerikkalaisten kalastajayhteisöjen keskuudessa. Alunperin kyseessä oli monipuolinen, käytännöllisesti määritelty maatiaisrotu. Ensimmäisenä kerhosta eristettiin noutajanakin kunnostautunut newfoundlandinkoira. 1920 -luvulle tultaessa Uuden Maailman vesikoira oli tyypitelty jo useaksi muuksikin erilliseksi roduksi. Vuosikymmenten kuluessa nämä rodut (kultainennoutaja, labradorinnoutaja, sileäkarvainennoutaja, kiharakarvainennoutaja, cheasapeakslahdennoutaja) eristettiin toisistaan lopullisesti. Tätä kutsutaan rotujalostukseksi. Prosessissa luonnollinen uusiutuva geenivirta tyrehdytetään ja estetään kokonaan. Rodun edustajille tästä seuraa heti taikka pidemmän ajan kuluessa erilaisia sairauksia ja perinnöllistä heikkoutta.
Susi on eläin, joka välttää kaikin keinoin sukusiitosta. Jo lauman hierarkkinen ja kehittynyt sosiaalinen rakenne estää tämän. Usein vain lauman kantavanhemmat lisääntyvät. Varttuvat pennut tulevat sukukypsiksi parivuotiaina ja vaeltavat tyypillisesti jopa satoja kilometrejä löytääkseen kumppaniehdokkaan.
Ihminen sen sijaan toimii tässäkin härskisti luonnonjärjestystä vastaan ja sukurutsaa koiriaan ”jalostaakseen” niitä. Nartut eivät useinkaan halua astua sukulaistaan tai liian sukurutsattua urosta, joten ne sidotaan kiinni astutuskarsinaan taikka laboratoriotekniikkaa hyödyntäen munasolut keinosiemennetään.
Jokaisen rotukoiran omistajan olisi syytä miettiä tällaisten prosessien etiikkaa ja ekologiaa sekä kaiken tarkoituksenmukaisuutta. Kyseessä on bisnes ja elävien olentojen tehtailu ja sarjatuotannon kyseenalaiset ihanteet vallitsevat nykyään ikävä kyllä alalla kuin alalla.
04 maanantai Hel 2013
Avainsanat
1800 -luvun noutajakoirat, Curly-Coated Retriever, englantilaiset noutajakoirat, englantilaiset noutajat, English Retrievers in the 1800s, Flat Coated Retriever, kiharakarvainennoutaja, sileäkarvainennoutaja
Löysin internetistä antiikkisia noutajakoirien valokuvia. Tiedossani on vain vuosiluvut ja koirien nimet. Koirat muistuttavat hyvin paljon sileäkarvaistanoutajaa – kiharaa karvaa lukuunottamatta.
Löydätkö tämännimisiä koiria oman kiharakarvaisen- tai sileäkarvaisennoutajasi sukutaulusta ?
I found these antique photos, picturing two curly coated dogs, which I assume being English Retrievers. These dogs look very much like Flat Coated Retrievers if you forget about their curlies.
All the data I have to offer to you is dogs’ names and the years when photographed.
Can you possibly find these dogs in your Retriever’s pedigree?
17 torstai Tam 2013
Posted karjakoirat, Koiraroduista, Koirien historia, Paimenet
inTyypillinen saksanpaimenkoira 1940 -1950 -luvuilta. Vanha saksalainen postikortti.
Saksanpaimenkoira on edelleen maailman suosituimpia rotuja. Se on monikäyttökoira, joka sopii moneen tehtävään. Koiralla on sekä voimaa että vartio- ja suojeluviettiä, joka tekee siitä paitsi turvaa-antavan, myös haastavan ja hermoillekin käyvän. Tiedän mitä on, kun seefferi haukkua louskuttaa kimakan läpitunkevalla äänellään taukoamatta. Ei, se ei ole kivaa. Toisaalta voimakas ja väsymätön ”varoitusääni” ja herkkyys haukkua sopii erinomaisesti suojelu- ja vartiointitehtävissä toimivalle koiralle.
Elsassilaisen koiran viralliset tyypit vuonna 1900. Saksalainen julkaisu.
Alunperin kyseessä olikin monia erilaisia tyyppejä sisältävä maatiaisrotu. Lammaspaimeneen valittiin kevyt ja nopeaälyinen koira, joka jaksoi tarkkailla ja ajaa karjaa päivät pitkät. Varkaiden ja jatkuvien sotien ja muiden levottumuuksien takia tarvittiin myös vahva molossimainen koira, joka pystyi rohkeasti puolustamaan ihmisen omaisuutta.
Sudet eivät juuri aiheuttaneet karjalle vaaraa keskisessä Euroopassa enää keskiajan jälkeen, koska ne tuhottiin sukupuuton partaalle. Sen sijaan Euroopan reuna-alueilla ja laajoilla vuoristoseuduilla kuten Appeniineilla susilaumat vielä vaelsivat. Siksi niillä paikoin säilyivätkin aivan meidän päiviimme saakka kookkaat laumanvartija-paimenkoirat.
Harvinainen Italian vuoristoseudun paimenkoira ”Pastore Calabrese” lienee nykyisen saksanpaimenkoiran sukulainen. Tällainen hyvin paksu turkki ja molossimainen rakenne ovat yhä joissain määrin nähtävissä schäfer-koirissa. Huomaa myös perinteinen black-and-tan-väritys. Kuva: Cristian Mussari, agraria.org
Keskisen Euroopan tavanomaisten maatilojen paimenkoira oli puolestaan keskikokoinen, jopa pienehkö. Tämä neitseellinen maatiainen muistutti paljon pohjoisia pystykorvia kuten esimerkiksi suomalaista lapinporokoiraa.
Maatiasrotuisia saksanpaimenpaimenkoiria. Valokuva, noin 1910.
Tämä paimenkoiratyyppi on ikivanha. Nykyaikaan säilyneistä taideteoksista voimme nähdä koiran näyttäneen samalta ainakin jo kaksituhatta vuotta sitten:
Mosaiikki Pompeijista Italiasta kuvaa vartiotehtävissä olevaa paimenkoiraa. Pompeijin vauras maaseutukaupunki tuottoisine satamineen alkoi kukoistaa 2600 vuotta sitten, kunnes tuhoutui vuonna 79.
Ranskankielisellä alueella paimenkoiraa kutsuttiin nimellä chien de Berger – vuoristokoira. Tämä yleisnimitys johtuu siitä, että lampaita kasvatettiin vaikeapääsyisillä vuori- ja ylänköalueilla, kun taas alavat maat olivat viljelykäytössä. Nimityksellä tarkoitetaan lähinnä laumanvartijakoiraa eikä siis varsinaista paimenta.
Reichert: Chien de Berger. Paimenkoiran eräs ikivanha prototyyppi ja nykyisen ranskalaisen paimenkoiran beauceronin esivanhempi. Beauceron on puolipystykorvainen paimenkoira, jolla on suuren kokonsakin puolesta hyvät valmiudet puolustaa karjaa. Huomaa typistetyt korvat. Julkaistu 1837.
1900 -luvun alusta pitäen saksilaisen paimenkoiran nimeksi alkoi yleistyä Alsace – elsassilainen ja Alsatian. Englanninkielinen maailma oli löytänyt ”uuden” rodun.
Elsassin maakunta kuuluu nykyään Ranskalle, mutta tätä ennen se ollut pitkiäkin aikoja osa Saksaa.
Tämä pystykorvainen paimenkoiratyyppi oli yleinen koko keskisen manner-Euroopan alueella ulottuen sen länsipuolelta Beneluxmaista ja nykyisen Ranskan itäosista aina Italiaan ja Balkanille saakka.
Tiesitkö, että italialaisillakin on omansa? Arkaainen Pastore Italiano näyttää tältä:
Italianpaimenkoira. Italian Shepherd Dog with pups.
1900 -luvulle tultaessa kiinnostus kehittää kansallisia koirarotuja johti siihen, että maatiaiskoiran geenien kokonaisuudet pilkottiin useaan, toisistaan ikuisiksi ajoiksi eristettyyn osaan. Näin syntyivät niin sanonut puhtaat rodut saksanpaimenkoira, hollanninpaimenkoirat, belgianpaimenkoirat, italianpaimenkoira sekä valkoinenpaimenkoira, jonka keksivät rekisteröidä nimiinsä sveitsiläiset kennelihmiset.
Ranskalainen de la Rochen paronitar elsassinkoirieen. Syntyjään hän oli Elise Raymonde Deroche.