Avainsanat
Berlin dogs, bistro dogs, city dogs, free roaming dogs, kaupunkikoirat, Kylän Koirat, unleashed dogs, vapaana kulkevat koirat, Veikko Huovinen
Weimerinseisoja Berliini Cityssä. Vapaana vai irrallaan? Normaalia vai hälyyttävää, Sinusta?
Eräs eteläisen Helsingin poliisiviranomainen kirjoitti viime talvena paikallislehteen hienon kolumnin nimeltä Koiran takki. Siinä hän irvaili koirien nykyistä pukumuotia – ja pakkoa ja huomautti, että kun naru kaulassa kulkeminen on jo koiralle nöyryytys, kuinka ikävää täytyykään niille olla takin kantaminen.
Lopullisen sivistyneisyytensä pollari osoitti kehaisemalla Veikko Huovisen vanhaa klasikkokirjaa Kylän koirat.
Olin vakuuttunut. Että tinanapeissakin löytyy tyyppejä, jotka ovat olleet merta edempänä – muutakin tekemässä kuin kalassa tai tahkoa kiertämässä.
Koira kaupassa ei ole ongelma ainakaan Grenoblessa, Ranskassa.
On tunnettua, että lähialueillamme, esimerkiksi pohjoisessa Saksassa koirat kulkevat monin paikoin vapaina. Ne osaavat seurata omistajaansa ilman kaulanarua. Ne tottelevat puhetta ja niitä on helppo ohjata.
Nämä koirat ovat todellisia sosiaalistumisen mestareita – kuten kaikki suurkaupunkilaiset ikään.
Mites Suomen koirat? Lienevätkö pattipäisiä tappelupukareita ja ohikulkijoita kyräileviä ja pureskelevia rakkeja? Juoksisivatko tielle ja saisivat pyhän liikenteen sekoamaan?
Vai osaisivatko kulkea ihan itse, kuten alakuvan koira Ranskan Grenoblesta?
Kun kävellään koirani kanssa noin, joskus joku lapsi huutaa vanhemmalleen:
– Katso äiti / isä! Tuo koira kävelee… öö…hmmm [lapsi hakee sanaa, sitten riemastuneena] … ihan itse !
Koira vapaana. Suomalaisille kaupunkilaisille monasti järkytys ja kulttuurishokin paikka, vaikka vielä 40-50 vuotta sitten lähes kaikissa Suomen kaupungeissa koirat kulkivat lähes miten mielivät.
Koirasta säädetään Finlexin pykälä 51 § seuraavasti:
Maaliskuun 1. päivästä elokuun 19. päivään koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
Säädös ei koske 5 kuukautta nuorempaa koiraa.
Metsästyslain 53 §:n 1. momentissa sanotaan lisäksi, että ilman maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää irti toisen alueella. Ja tämä koskee siis kaikkia vuoden päiviä.
Mutta kaupungissa luulisi olevan vähän toisin ja enemmän henkistä tilaa. Suoraan sanottuna tuskin mikään on paskamaisempaa kuin kulkea koiran kanssa kaikessa rauhassa erämaassa ja kohdata siellä yks’kaks’ ihminen, joka alkaa nakuttaa koiran kiinni pitämisestä. Silloin alkaa ahdistaa niin, että tekee melkein mieli ripustaa naru omaankin kaulaa. Onko meillä todella niin ahdasta? Ovatko Suomen vapaana kulkevat koirat uhka riistakannalle? Sotkevatko vapaat koirat maamme paskaansa?
Vai hei, kuka täällä sotkee ja tuhoaa luontoa? Ettei olisi sittenkin itse ihminen, ihan suoraan itsenään!
Mutta takaisin kaupunkiin, jonka luonto on jo pitkälti tuhottu, tai ainakin karsittu, kesytetty ja valjastettu ja rakennettu uudelleen eli keinotekoistettu.
Jos kuljet vaikkapa Berliinissä narussa olevan koirasi kanssa, Sinulta saatetaan kysyä, että onko koirasi kenties vihainen, kun se on narussa?
Suomessa taas normaalin näköisenä, mutta ilman kaulanarua, toki omistajansa kanssa jolkottavan koiran perään huudellaan eläinsuojeluvalvojista, valitetaan allergiasta (?) ja kovasta koirapelosta (!). Kaikenlaista muutakin kuulee, jos ns. irtokoiran kanssa kaupungissa kulkee. Eräs nuori mies väitti, että tuntee monen monta koiraa, jotka eivät kestäisi sitä, että minun koirani kulkee vapaana ja tulee niitä haistelemaan. No ensinnäkin, koirani ei mene haistelemaan sellaista koiraa, joka pelkää tai on vihainen. Toisekseen, se ei mene haistelemaan ollenkaan, jos toisen koiran omistaja ei halua. Mutta yleensä kahden koiran tapaaminen on vain nautinto kaikille läsnäolijoille. Kolmanneksi, väitän ja voin myös todistaa, että tunnen kaikki kotikyläni 300 koiraa ja tiedän pääpiirteittäin niiden sukupuolen, luonteenlaadun, perusterveyden, jopa juoksuajat. Tunnen myös koirien ihmiset. Ja luulen, että jos olisimme koirani kanssa kulkeneet eristyksissä naru välillämme toisemme sitoen, en tuntisi kylän koiria niin hyvin kuin nyt. Olemme menneet tervehtimään, olemme saaneet ystäviä, enemmän kuin koskaan uskoinkaan.
Pelko siis pois, ihmiset. Koirat ovat läpensä sosiaalisia eläimiä, aivan kuten mekin. Ne kaipaavat kaltaistensa seuraa, toistensa tuoksuja, eleitä, katseita, kosketusta, teerenpeliä ja leikkimistä. Koirat ymmärtävät koiria, toistensa eleitä, katseita, kieltä.
Eivät koirat toisistaan hajoa! Eivät koirat toisiaan pelkää!
Päinvastoin.
Jos omistaja ei kestä tätä koiramaista totuutta, miksi edes pitää koiraa, jos ei ymmärrä sen perusolemusta?
Lukekaapa tekin se Veikko Huovisen Kylän Koirat vuodelta 1961. Upea, dokumentaarinen teos kertoo tuosta auvoisesta ajasta, jolloin koira oli vielä vapaa, ei narun päässä vedettävä osaamaton, tahdoton, aivoton lelun kaltainen.
Pariisilainen koira tietää, että kannattaa pysyä jalkakäytävällä. Koira ei ole tyhmä eikä taukki vaan se oppii kaupunkielämisen säännöt, jos ne sille opetetaan. Mutta pelkkä narusta vetäminen ei koiraa opeta, tarvitaan paljon viitseliäisyyttä.
