Avainsanat
Chien Dalmatie, Dal, dalmatialainen, Dalmatian, Dalmatian Dog, dalmatiankoira, Dalmation, Dalmation dog, dalmis
Näyttävätkö yläkuvan jenkkikoirat mielestäsi tyypillisiltä dalmatialaisilta?
Tai valioluokan koirilta – mitä ne ovat, yli sadan vuoden takaa.
Dalmatialaisen pitää olla lihaksikas ja energinen. Sen pitää olla syntynyt juoksemaan. Niin sanottiin jo 1700 -luvulla.
Kuvan koirat edustavat rakenteensa puolesta enemmän terrierityyppiä kuin jalojen metsästyskoirien jälkeläisiä.
Jos koiria vertaa englantilaisten dalmiksiin samalta ajalta (1800-1900 -lukujen vaihteesta), eron huomaa.
Toki tiedän, että myös meillä, vieläpä vain nelisenkymmentä vuotta sitten, dalmatiankoirien ”kanta maassamme ei ollut vielä homogeeninen” (ks. Suomalainen koirakirja, Otava 1972, s. 297).
Jotain oli tapahtunut dalmatialaiselle Englanissakin. Koiran olemus oli hieman pienentynyt, pyöristynyt ja muuttunut kompaktimmaksi varhaisemmasta ajokoira -lookista. 1800 -puolivälin dalmatialaisesta tuli jonkinlainen bulldogin ja terrierin avulla muovattu pastissi.
Se oli tietenkin tarkoitus. Dalmista kasvatettiin vain ja ainoastaan sen kauniin kuvion takia. Se ei koskaan ollut metsästyskoira (vaikka niin usein väitetään). Dalmatialainen oli tyylikäs, yläluokkaisuuteen viittaava seurakoira, gentelman’s dog.
Herringin maalauksen dalmatialainen on mitä ilmeisemmin suuri hevosten ystävä. Sekäään ei ole pointteri, vaan ilmeisen selvästi bulldoggi -risteytys.
Runsaasti valkoista omaavien bull -rotujen avulla on melko helppoa saada aikaan pilkukkaita yksilöitä. Historiallinen kuvamateriaali todistaa, että dalmatialaisessa tätä tietoa on käytetty hyväksi.
Lisäksi, pointterit ovat erittäin vahvan riistavietin omaavia koiria, ja sellaisten koirien käyttäminen vaunu- tai seurakoirina olisi hyvin vaivalloista – sanalla sanoen – järjetöntä.
Dalmatialais -rotu syntyi Britanniassa melko nopeasti. 1700 -luvun hieman brutaalista tyypistä siirryttiin kompaktiin koiraan. Jo 1800 -luvun puolivälissä dalmis näyttää modernilta.
Valkoisia bulldoggeja tai terrierejä ei ole koskaan ollut vaikea löytää – päinvastoin, ne ovat olleet suhteellisen yleisiä ja suosittuja jo muutaman sadan vuoden ajan.