169: Talvikalastusta ja koiravaljakkoja. Winter fishing and dog sledges in Labrador, South-East Canada.

Avainsanat

, , , , , , ,

Tämä lyhyt dokumentaarinen filmi vuodelta 1930 näyttää, miten verkkoja laskettiin veteen talvisin, paksun jään aikaan. Ensin jäähän piti hakata reiät, sitten uittaa nuotta jään ali. Verkkojen päät merkattiin kuusipuilla erottumaan valkiasta maisemasta. Avannon suulle rakennettiin seipäiden varaan suojaisa laavu.

Koirat vetivät kalasaaliin ladolle. Labradiorin kalastajien koirat olivat tyypillisiä labradorinkoiria – sekarotuisia, kuuliaisia luppakorvia, joissa on aimo annos arktisten pystykorvien verta. Monet koirista muistuttuvat enemmän tai vähemmän nykyistä noutajaamme – katsopa vain!

Samalla tavalla Fennoskandiassa kalastettiin talvella. Koirien sijasta saalis vedätettiin poroilla, hevosilla – taikka vain kannettiin miehissä.

168: Suomalaisen joulukuusiperinteen historiasta

Ei ole totta, että joulukuusia olisi Suomessa alettu pitää vasta 1800 –luvulla. Perämeren itärannikon umpisuomalaisilla seuduilla joulukuusia nähtiin jo 1700 –luvun alussa. Tämän kertoo meille Carl von Linne, joka alkusyksyllä vuonna 1732 matkasi ratsain läpi Suomen Torniosta lounaisrannikolle. Tutustuessaan oloihin Kemin ympäristössä hän kirjoittaa seuraavaa:

Joulusalot ovat täällä ”2:ne ända långa”.

Lainaus on suora – matkapäiväkirjan suomentaja Tuomo Itkonen ei ole pystynyt ratkaisemaan, mitä von Linne, tai Linnaeus, kuten hänen nimensä kuului vielä tuolloin, tarkoitti huomioidessaan  erityisesti joulusalkojen pituuden. Varmaankin hän vertasi niitä Ruotsinmaalla pidettyihin kuusiin. Mutta olivatko suomalaiset salot sitten kaksi kertaa pidempiä, vaiko karsittu niin, että latvus ja runko jäivät yhtä pitkiksi? (Itkonen veikkaa jälkimmäistä; vanhemman 1960 –luvun laitoksen suomentaja taas edellistä).

Joulusalot ovat kuusia, joita ajan tavan mukaan pidettiin pihoilla – ei toki pienissä, nokisissa savupirteissä. Kuusten alaosa oli oksista karsittu ja kuorittu, latvapuoli jätettiin koskemattomaksi. Kuusiperinne jatkui 1800 –luvulla, kun tuolloin lukumääränsä moninkertaistanut porvarisluokka alkoi hankkia koteihinsa kuusia, somasti sisällä pidettäviksi.

Jouluajaksi portin viereen pantiin kaksi kertaa sitä korkeampia, kapeita, kuorittuja kuusisalkoja, eli joulusalkoja, jotka seisoivat siinä vuoden ympäri, ellei niitä sitten muuhun tarvittu.”  (Carl von Linné Ungdomsskrifter 2, 1734, s. 265; käännös / translation by Peninkulmilla.com)

Ruotsalainen Wikipedia kertoo, että Ruotsissa joulusalot ( ruots. ”julstång”) tunnetaan erityisesti maan keskiosissa. Joskus niiden kuoreen leikattiin koristeellisia kuvioita  http://sv.wikipedia.org/wiki/Julst%C3%A5ng.

Ensimmäiset  historialliset tiedot  joulukuusesta sijoittuvat Baltian maihin 1400 –luvulle, jossa saksalais-balttilaiset kiltayhtiöt pystyttivät kuusia kauppahuoneidensa ulkopuolelle. von Linnen autenttisesta muistiinpanosta voimme päätellä, että oma suomalainen joulukuusiperinteemme ulottuu yhtälailla satojen vuosien taa.

Joulusalko vanhan hirsitalon edustalla. Kuva on Ruotsista.

Joulusalko vanhan hirsitalon edustalla. Kuva on Ruotsista. Yule pole outside a Swedish museum house.

Lähteet:

Carl von Linne: Lapinmatka 1732. Karisto 1993, 2. tarkistettu painos. http://de.wikipedia.org/wiki/Weihnachtsbaum

167: Englantia puhuva koira. This dog can speak English.

Avainsanat

, , , , , , , ,

Kesykoirilla on sudelta perityvä kyky hahmottaa ja ilmaista eri sävelkorkeuksia ja äänteitä sekä näiden yhdistelmiä. Juuri ulvonta on suden yksilöllisen tonaliteetin, ”oman äänen” ilmaisua. Suden ulvontaa ei varmaan vieläkään täysin ymmärretä, mutta tiedetään, että lauman jokaisella jäsenellä on oma äänensä, jonka susiperheen jäsenet osaavat helposti tunnistaa. Tällainen kyky tietenkin vaatii eläimeltä tarkkaa korvaa, mitä tulee sävelkorkeuteen, tonaliteettiin, äänen väriin ja fraasin vokalisaatioon, äänteiden kestoon, rytmiin jne. Tarkkaa korvaa tarvitaan niin toisen kuuntelussa eli tulkinnassa kuin oman ilmaisun tuotossa. Tämä kaikki käy sudelta luonnostaan – eihän kukaan ”vaadi” siltä muuta kuin sen oman lajin tyypillistä suoritusta.
Sen sijaan videon husky -koiralta sitä vaaditaan joitain muutakin – kesykoiran perinnöllistä taitoa kuunnella ja matkia ihmistä:

On selvää, ettei Mishkan imitaatioiden hämmästyttävä osumatarkkuus ole sattumaa. On myös merkillepantavaa, että koira osuu oikeaan useimmin juuri ensimmäisellä yrittämällä – ”vaistomaisesti”. Vaikka Mishka on selvästi lahjakas, on oletettavaa, että sitä on harjoitettu runsaasti. Mutta aivan kuten meillä ihmisilläkin, ovat toiset auditiivisesti herkempiä ja toisia nokkelampia matkimaan. Tämä johtuu tietenkin tietyistä geenistä tai geeneistä. Seuraava kysymys onkin, voisiko jalostuksella saamaan aikaan puhuvan koirarodun?

Pieni pentu ääntelee synnynnäisesti vikisemällä. Hyvin pian se alkaa myös ulvoa yhdessä muiden kanssa. Kun pennun vuorovaikutustaidot kehittyvät, kehittyy sen äänteellinen ilmaisu ja sen ymmärrys. Sillä on luonnostaan kyky ilmaista ja erottaa eri vokaaleja ja konsonantteja toisistaan. Olen aiemmin huomauttanut, että ihmisellä ja koiralla on yksi yhteinenkin ”voimakonsonantti”, R. Lisäksi on selvää, että aikuisen suden ulvonta oo-uu-aa- vokaalien hienovaraisine vaihteluineen eroaa pelokkaan tai pentusuden ii -äänteisestä vikinästä.

Osaako susi matkia ihmistä? Epäilen. Kyseessä on luultavasti kesyn lajin ominaisuus, joka on kehittynyt koiriimme yhteiselomme mittaan. Susi ei myöskään helpolla opi lukemaan ihmisen katseen osoittavia vihjeitä eikä osoittavia käsimerkkejä, jotka taas koira oppii vaivatta. On kuitenkin selvää, että noiden hyödyllisten synnynnäisten herkkyyksien tai kykyjen synty on ollut mahdollista vain siltä pohjalta, että susi on perinpohjaisesti perhekeskeinen ja pariuskollinen nisäkäs. Aivan kuten mekin, sudet tarvitsevat täyteläisiä kommunikaatiotaitoja pysyäkseen yhdessä perheensä kanssa läpi vuodenkierron, vuosien ja koko elämän. Sudelle ei riitä pelkkä jokakeväinen parinmuodostus ja pentujen kasvatus aikuisikään. Ei, vaan se tarvitsee kumppaninsa ja sukunsa ympärilleen jokaisena vuodenaikana, elämänsä loppuun saakka. Tallainen yhteiselo edellyttää ja myös johtaa toisen läpikotaiseen tuntemiseen, jonkinlaiseen ”samaistumiseen” – jopa niin, että opitaan toiselta ”uutta kieltä”, kuten koira voi oppia ihmiseltä.

Lisää ”puhuvista koirista”:
http://www.scientificamerican.com/article/fact-or-fiction-dogs-can-talk/

Kesykoirat ”puhuvat suden kieltä”. Kesyillä koirilla on myös kyky oppia inhimillistä viestintää kuten käsimerkkejä, viittomia ja sanoja. Kuva: Mark Andersson.

Loki 166: Koira soittaa pianoa ja laulaa

Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Pieni ajokoira on jotenkin oppinut vihdyttämään itseään ja muita tällä tavoin:

Loki 165: Joulu, joulu tulla saa, juhla armahainen. The Solstice’s behind !

Avainsanat

, , , , , , , , , , ,

Hyvää Joulua * Buorrit Juovlaht *

God Jul !

Merry Yule Tide !

Gute Jule Zeit !

Loki 164: Kanadalaisia koiria 1800 -luvulta. Painted 19th century dogs from Canada.

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Jo omana aikanaan suosittu taidemaalari Cornelius Krieghoff on kuuluisa kanadalaisista maisemistaan ja sikäläistä ulkoilmaelämää esittävistä kuvistaan.
Krieghoff syntyi Amsterdamissa vuonna 1815. Vuonna 1836 hän muutti New Yorkiin. Liityttyään armeijaan hän lähti joukkojen mukana Floridan sotaan ja sieltä palattuaan muutti Montrealiin vuonna 1846.

Kanadassa Krieghoff ystävystyi Kahnawake -reservaatissa asuneiden Mohawks -heimolaisten kanssa.
Sitten taiteilija perheineen muutti Quebecin kaupunkiin.

Vuonna 1854 Krieghoff palasi Eurooppaan jossa viihtyi vuoden verran, palaten takaisin Kanadaan. Myös vuosien 63-68 aikana hän asui Euroopassa. Sitten hän muutti Chicagoon eläkepäiviään viettämään, jossa kuoli keväällä 1872.

Koirat olivat Krieghoffille tärkeitä, sillä lähes kaikissa hänen maalauksissan niitä näkee. Ja millaisia koiria ne ovatkaan! Mustat, ja etenkin erilaiset newfoundland -tyyppiset koirat joskus melkein kansoittavat Krieghoffin töitä.
Nöffimme ja noutajiemme esi-isä oli ilmeisesti tunnettu ja yleinen peni manner-Kanadassakin.

OHJE: Nähdäksesi koirat paremmin, klikkaa kuvat suuremmiksi.
ADVISORY: For seeing the dogs in the paintings better, click the images!

 

Chopping_Logs_Outside_a_Snow_Covered_Log_CabinChopping Logs Outside A Snowcovered Log Cabin, eli pöllejä tekemässä hirsituvan luona

Talvinen näkymä Laurentiansista, Laval -joelta. Vuodelta 1862

Varhainen kanadalainen maatalo. Vuodelta 1859

Talvimaisema. 1840 -luku

Tullinpuomi. 1859

Paaston rikkominen.

Ja viimeisenä näytän teille kuvan upseerin sotasaalis- ja palkintohuoneesta. Sen Krieghoff maalasi vuonna 1846 ja ilmeisesti juuri Montrealiin muutettuaan. Taitelija tunnetaan hyvin yksityiskohtaisesta ja pikkutarkasta kuvakerronnastaan, mikä tässä maalauksessa tulee erittäin selvästi ilmi:

Kun katsoo näitä maalauksia tarkemmin, käy selväksi, että Krieghoff kuvasi etenkin kanadanranskalaisten elämää: esimerkiksi, paastoavan perheen kodin seinällä on katolinen pyhimyskuva ja rukousnauhoja. Krieghoffin maalauksissa näkyy myös maan alkuperäiskansojen merkkejä. Näitä ovat ainakin koristeelliset vyöt ja takkien kirjavat nauha-aplikaatiot. Ehkäpä moni malli oli puoliverinen, jos ei aivan innu.
Juuri ranskalaisperäiset siirtolaiset solmivat läheiset suhteet alkuperäisväestöön, erityisesti innuihin (nimitys ”intiaani” on perusteiltaan täysin väärä, Amerikka ei ole Intia, vaikka Kolumbus niin luuli ja nimitti maan asukkaat intiaaneiksi).

Kanadan vanhoista kansoista ja Krieghoffista lisää toisella kertaa.
Nyt vain toivotan tunnelmallista ja sopivan kiireistä joulun odotusta kaikille lukijoilleni. 

Loki 163: Taisteluinto ja halu tappaa. Gameness.

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Vaikka tekee kipeää ei haittaa - tarttumisleikkeihin helposti koulutetava rotu amerikanbulldoggi ei hevillä luovuta "suupalastaan". Kuva: harrieerikäinen.fi

Vaikka tekee kipeää ei haittaa! Tarttumis- ja kiskomisleikit herkästi oppiva koira ei hevillä luovuta ”suupalastaan”. Kuvan koira on amerikanbulldogi ja koska olen tavannut sen parikin kertaa, voin vakuuttaa että kyseessä on oikein ”sivistynyt herrasmies”. Kuva: harrieerikäinen.fi

Useita bulldog- ja terrierirotuisia koiria kuvaillaan englanninkielessä sanalla gameness. Vanhemmassa koira- ja metsästyskirjallisuudessa aiheelle omistetaan kokonaisia lukuja ja teoksia. Ennen tuliaseiden yleistymistä koiralla metsästäminen tapattamiseen asti oli vallitseva tekniikka, jota ehdittiin harjoittaa kymmeniä tuhansia vuosia – ennenkuin moderni aikamme teki siitä laitonta. Britanniassa kettujahdit loppuivat vuonna 2005 parlamentissa säädetyn Hunting Act 2004 -lain tultua voimaan. Saksassa perinteiset, villisikoja ja kettuja laumoissa jahdanneet koiralaumat joutuivat työttömäksi yllätysyllätys, Hitlerin tekemän lainmuutoksen johdosta.

Suomeksi gameness ei kääntyne paremmaksi kuin taistelu- ja tappoinnoksi. Sana viittaa tietenkin sudelta periytyvään, evolutiiviseen selviämisvälineeseen, intoon ja kykyyn pyydystää mahdollisimman paljon riistaa, jota sitten ihmisen suorittaman painokkaan valinnan ja harjoituksen keinoin lisätään.

Gameness ei tarkoita samaa kuin riistavietti, joka on laajempi ja myös epämääräisempi (abstraktimpi) käsite. Riistavietillä kun voidaan kuvata esimerkiksi kykyä tai intoa jäljittää riistaa hajuaistin avulla. Cockerspanielin riistaviettiä voidaan kehua erinomaiseksi, mutta kukaan ei edes oleta, että sen taistelu- ja tappointo olisi lähelläkään samaa.

Sen sijaan, maalaisten ja syrjäseutujen sekarotuiset terrierikoirat ylpeilivät tappokyvyillään. Se koira, ken listi eniten rottia, kettuja tai mäyriä, saattoi päästä jopa muotokuvaan. Toisaalla ikivanhoja bulldoggi- ja mastiffikoiratyyppejä käytettiin suurriistan metsästyksessä ja puolivillin karjan käsittelyn hallinnassa.

Läpi ihmisen ja koiran yhteisen, pitkänpitkän taipaleen, aina 1900 -luvulle saakka, taistelu- ja tappointo on ollut koiran käyttöä jopa merkittävimmin määrittänyt ominaisuus. Aikoinaan se oli hyvän metsästyskoiran merkki.

Amerikkalaisella kantakirjauroksella, parsonrusselterrieri Beacon Samilla oli sukutaulussaan reilu annos pitbull -verta, mikä hyvin näkyykin. Risteytyksillä haluttiin kasvattaa terrierin metsästysinnokkuutta ja peräänantamattomuutta. Bull-and-terrierin perimä on yhä havaittavissa tietyissä parson -linjoissa.

Hullunrohkeita, fyysisessä kamppailussa pärjääviä, periksiantamattomia koiria käytettiin petoriistajahdissa sekä niin sanottujen haittaeläinten hävittämisessä. Yhtälailla näistä koirista oli mittaamatonta hyötyä sodankäynnissä ja yhteisön suojelussa.
Samoja koiria on käytetty tuhansien vuosien ajan myös puhtaaseen huvitteluun – erilaisiin tappelunäytöksiin. Näillä otteluilla oli kuitenkin tärkeä jalostuksellinen funktio: voittajakoirat olivat arvostettuja mestareita, jotka synnyttivät uusia voitokkaita jälkeläisiä. Sellaisia halusivat tilallisetkin mailleen jyrsijä- tai pienpetokantaa kontrolloimaan.

Tietyn koirarodun tai koirayksilön aggressiivisuus ja kyvyt tapella lähikontaktissa toista eläintä vastaan olivat ominaisuuksia joita ihminen arvosti ja joita hän pyrki tarvittaessa maksimoimaan. Toki näistä ominaisuuksista koitui haittaakin. Moni koira sai maksaa hengellään suuresta aggressiivisudestaan tai ”liiasta” periksiantamattomudestaan. Väärässä paikassa toteutettua tappelua ja tappoa ei historian ihminen katsonut hyvällä ja koiraa rangaistiin julmasti.

Jo ainakin muinaisessa Egyptissä 4000 vuotta sitten tunnettin sotakoirat kuin myös pienet, ketterät rottakoirat. Pitkäaikaisen ja harkitun kasvatustyön tuloksena meillä onkin useita rotuja, joiden into ja tehokkuus suhteessa tappelemiseen ja tappamiseen ovat potentiaalisesti suurempia kuin niillä koirilla, joiden suhteen jalostus on tähdännyt aivan muunlaisiin toimiin. On myös muistettava, että perimään piiloutuneen potentiaalin saa kukkimaan tarkoituksenmukainen kasvatus ja harjoitus.

Edwin Landseer: BULL ATTACKED BY DOGS, 1821

Loki 162: Koira ja susi. Dog meets a Swedish wolf.

Avainsanat

, , , , , , ,

Kuva / photo: Per Johansson, 2012.

Metsässä työtä tekevä ja siellä muutenkin (omien sanojensa mukaan) paljon liikkuva Per Johansson todisti koiran ja suden rauhanomaisen tapaamisen.

Kun susi astui esiin miehen ja koiran nähtäville, ja kun koira singahti suden luo ja ne katosivat peräkanaa puiden siimekseen, luuli omistaja koiran lopun koittaneen.

Mutta metsän rauha säilyi. Kymmenen minuutin päästä susi ja koira palasivat. Susi seurasi uteliaana ja arkana miehen ja koiran puuhia pitkään.

Koiran isäntäkin lopulta huomasi, ettei tämä susi aio pahaa. Niin hän lopetti seisojansa komentamisen ja sudelle huutamisen ja alkoi sen sijaan kuvata tilannetta. Hän saiskin kamerallaan kymmeniä ainutlaatuisia otoksia.

Jälkiä tutkittuaan hän päätteli että kyseessä oli keskenkasvuinen naarassusi.

Johansson on työskennellyt tutkijana metsässä yli 30 vuotta. Vasta nyt hän pääsi kuvaamaan sutta.

Hän myös aikoo jatkaa koiransa pitämistä metsässä irrallaan.

Metsästää voi vain irti olevalla koiralla. Otan riskin, Johansson sanoo haastattelun lopuksi.

Uutisen julkaisi SVT (Sveriges Television) joulukuussa 2012.

http://www.svtplay.se/klipp/893421/unikt-mote

Loki 161: Vesispanieleita 1800 -luvulta. Water Spaniels from early and late 1800s.

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , ,

Edwin Cooperin (1783-1833) maalaus Vesispanieli. Paljon koira- ja hevosaiheita maalannut Cooper oli kotoisin Beccles -nimisestä kaupungista, joka sijaitsee rannikkoalueella itäisessä Englannissa. Kuva kertoo, että koira on enemminkin noutaja kuin spanieli – aivan kuten moderni irlanninvesispanielikin.

Huomaa, että Cooperin taulun spanieli kantaa riekkoa.
Riekko ei ole vesilintu.

Mikään taulussa ei viittaa erityisesti vesikoiraan – paitsi taulun nimi, jonka alkuperäisyydestä ei minulla suinkaan ole varmuutta. Mutta kuva taitaakin painottaa kyseisen koiran mahtavia noutajan ominaisuuksia. Näistä koirista tuli myös nykyisten noutajiemme esivanhempia.

Kyseessä voi olla vanhaenglanninspanieli, Old English Water Spaniel, jota Henry Walsh kuvaa tarkoin 1850 -luvun alussa ilmestyneessä kirjassaan The shot-gun and sporting rifle, and the dogs…
Ohessa kirjan kuvitusta:

John Henry Walshin kirjasta ”The Shot Gun and Sporting rifles…” (1853): vanhaenglanninvesispanieli.

Seuraavana eräs toinen 1800 -luvun puolivälin englanninvesispanieli (tuntematon taiteilija). Kiran takana siintää järvi tai karua meren lahtea:

English Water Dog_1800cent
Vanhat vesispanielityypit säilyivät ainoastaan etäisemmässä Irlannissa. Muualla vilkastunut koiranäyttelytoiminta ja rodunjalostus muutti rotuja ja loi uusia. Suureen muotiin tulleet Newfoundlandin koirat, siis nykyisten noutajiemme esivanhemmat, löivat laudalta aiemmin niin yleiset vesispanielit.

Irlanninvesispanieli esiintyi jo ensimmäisissä 1860 -luvun näyttelyissä. Rodussa yhdistyy saarivaltakunnassa kauan tunnetut vesikoirat, myös poodle- ja barbet-tyyppi.

Henry Calvert, brittiläinen (1798 – noin 1869): Irlanninvesispanieleita

1880 -luvulla irlanninvesispanielista muokattiin standardoitu rotu, jonka esikuvaksi otettiin alueen eteläosan koira, Southern Country Water Spaniel. Pohjoisempi tyyppi, myös tweedinspanieliksi kutsuttu, sulautui muihin rotuihin, muun muuassa nykyisiin noutajiin ja katosi nopeasti itsenäisenä rotuna.

Irlanninvesispanieli, valokuva vuodelta 1890

Loki 160: Karhuja, susia! Bear on football greenery, wolves in town

Avainsanat

, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

City -karhu ilmestyi jalkapallokentälle Vaasassa Pohjanmaalla pari vuotta sitten:

 

Timpe, a Newfoundland Dog, owner PiiaKiuru, Mustasaari, Finland. Photo: Katri Orrenmaa

Hmm. Onpa nallella pöyheä turkki!
Katsopa siihen selitys täällä

Pojat näkivät karhunpennun metsässä Vaasassa. Mutta, kyseessä ei ollutkaan karhu, vaan mitä luultavammin tämä

Karhuihin törmää useimmin niiden kiima-aikana juuri näihin aikoihin alkukesällä. Tarkoitukseni ei olekaan vähätellä asiaa, vaan herättää kiinnostusta luontoon ja sen tuntemukseen. Tähän liittyy kaksi asiaa. Suomalaisen kannattaisi osata erottaa toisistaan karhu ja koira, kuten pitäisi myös osata erottaa susi ja koira. Emmehän ole Kanariansaarilta; emme ole berliiniläisiä, newyorkilaisia tai englantilaisia, jotka eivät koskaan tule löytämään yhtäkään kettua suurempaa villipetoa kotiseuduiltaan.

Toisekseen, pedoilla pelottelu kääntyy itseään vastaan, kun rahanahne media hysteerisesti lietsoo ihmisiä näkemään karhuja ja susia jopa kerrostalojen pihalla (huomaa, linkki sisältää monta valokuvaa – Note: links includes a few photos about the ”wolf”).
Tuo Seinäjoen city-susi paljastui pian Aava -nimikseksi koiraksi.

Poliisi käyttää niukkoja resurssejaan tällaisiin turhiin pedonetsintöihin. Lemmikin omistajan kannalta vaarana on aina myös se että joku petoja pelkäävä surmaa tämän kotieläimen. Opetellaan siis tunnistamaan eläimiä, niiden kehonkieltä, elintapoja ja muuta, joista päätellen ne voidaan erittäin helposti erottaa toisistaan. Mennään metsään katsomaan villieläinten kotia. Jo lapsesta alkaen.
Myös siellä Pohjanmaalla, notta!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.